Hankesivua päivitetään. Alla hankkeen julkinen tiivistelmä
Hankkeessa pyritään etsimään ratkaisuja monella tavalla muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin, jotta alueella on työntekijöitä ja osaajia myös jatkossa. Haasteen ratkaisu vaatii monipuolisia, työelämälähtöisiä eri kohderyhmille sopivia joustavia kouluttautumisen mahdollisuuksia. Tätä edistetään hankkeessa tehtävällä kehittämistyöllä, joka kohdistuu koulutuksenjärjestäjien henkilöstön ja verkoston toimijoiden osaamisen kehittämiseen, toimintamallien ja -kulttuurin muutokseen sekä elinkeinoelämän tarpeita vastaavien koulutusten suunnitteluun ja pilotointiin. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen ja osaamistason nosto ovat keskeisiä kasvun ja elinvoiman vahvistamisessa, ja yritysten tarpeista lähtevää jatkuvaa oppimista tulee tukea.
Hankkeen tavoitteena on kehittää joustavia ja työelämälähtöisiä koulutusratkaisuja, jotka vastaavat muuttuvan toimintaympäristön ja työmarkkinoiden tarpeisiin. Tavoitteena on parantaa koulutuksen laatua, tarjontaa ja houkuttelevuutta paikallisten ja alueellisten tarpeiden mukaisesti, jotta työelämään saadaan uutta osaamista, nostetaan osaamistasoa ja tuetaan yritysten tarpeista lähtevää jatkuvaa oppimista. Keskeisenä painopisteenä on kohderyhmiin kuuluvien osaamisen kehittäminen sekä alueen elinvoiman ja osaavan työvoiman saatavuuden edistäminen.
• Osatavoite 1 Kehitetään koulutusorganisaatioiden, työelämän ja verkoston toimijoiden osaamista, kyvykkyyttä ja yhteistyötä
• Osatavoite 2 Kehitetään paikallisiin tarpeisiin vastaavia koulutusratkaisuja
• Osatavoite 3 Kehitetään ja lisätään ammatillista osaamista työelämän tarpeisiin
Molemmat alueen toisen asteen ammatilliset oppilaitokset ovat mukana hankkeessa, mikä on kehittämisen ja yhteistyön näkökulmasta tärkeää. Kuusamon kaupungilla on olennainen rooli vastatessaan ja koordinoidessaan koko kehittämistyötä. Lapin yliopiston mukana olo mahdollistaa uusien toimintatapojen ja -mallien käyttöä, jolla edistetään valmiuksia myös hankkeen jälkeiselle ajalle.
Hankkeen kohderyhmänä on laajasti työikäinen väestö, jonka osaamista tulee kehittää. Kuusamo kampus kumppanuuteen kuuluvien toimijoiden henkilöstö erityisesti koulutusorganisaatioiden sekä työllisyys- ja kansainvälisyyspalveluiden henkilöstö, mutta myös alueella toimivien yritysten henkilöstö ja yrittäjät, elinkeinojen sekä palveluiden kehittäjät kuuluvat hankkeen kohderyhmään.
Hankkeen tavoitteet saavutetaan kolmen toimenpidekokonaisuuden kautta.
TP 1 Verkostontoimijoiden osaamisen kehittäminen kohti uudenlaisia toimintamalleja Luodaan yhtenäinen tulevaisuusnäkymä ja visio sekä kehitetään uusia toimintatapoja ja -malleja. Sitoutetaan henkilöstö ja verkoston toimijat yhteiskehittämiseen osallistamalla heitä aktiivisesti. Näin voidaan luoda ja toteuttaa uusia, innovatiivisia toimintamalleja, jotka vastaavat tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Aktiivisella osallistamisella edistetään henkilöstön työhyvinvointia ja tuottavuutta.
TP 2 Työelämälähtöiset uudet koulutusratkaisut Suunnitellaan ja laaditaan koulutuspilottien sisällöt, opetus- ja oppimateriaalit sekä pedagogiset menetelmät ja oppimisympäristöt palvelumuotoilun keinoin ennakoivaa lähestymistapaa hyödyntäen. Varmistetaan, että koulutuspilotit vastaavat alueen osaamis- ja rekrytointitarpeisiin sekä osallistujien osaamisen kehittämisen tarpeisiin. Ravintola- ja matkailualan rekrytointihaasteet korostavat uudenlaisten koulutusratkaisujen tarvetta, ja liiketoiminta- ja yrittäjyysosaamisen kehittäminen tukee alueen elinvoimaa.
TP 3 Arviointi, mallinnus ja jalkauttaminen Hanke kehittää kokonaisvaltaisesti koulutuksellisia ratkaisuja, jotka vastaavat muuttuvan toimintaympäristön sekä työmarkkinoiden osaamis- ja rekrytointitarpeisiin. Kokonaisuutena hanke tuo merkittävää lisäarvoa alueen koulutusorganisaatioiden, työelämän ja sidosryhmien väliseen yhteistyöhön ja uusien toimintatapojen käyttöön.