Hyppää sisältöön

Nissinvaaran koulu

Nissinvaaran kyläkoulu sijaitsee aivan Kuusamon keskustan liepeillä. Nissinvaaran kylä on noin 12 kilometrin etäisyydellä Kuusamon kaupungin keskustasta Rukan suuntaan. Koulumme sijaitsee 5-tien läheisyydessä hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta.

Koululla on välituntisin monipuolista tekemistä: urheilukenttä, leikkitelineitä ja leikkipaikkoja metsän laidassa. Koulun pihasta lähtevät hiihtoladut ja kentällä voi luistella ulkojäällä. Koulun pihalla voit tuntea vanhan koulun historiaa, kun katsot tarkemmin pihapiirin vanhoja rakennuksia.

Nissinvaaran koulussa opiskellaan yhdysluokissa, 1.-2. luokassa, 3.-4. luokassa ja 5.-6. luokassa. Koulullamme työskentelee kolme opettajaa ja kiertävä erityisopettaja. Koulullamme on välkkäri-, verso- ja kedutoimintaa, johon koululaiset voivat osallistua. Alakoulun päättyessä Nissinvaaran koululaiset suuntaavat opiskelemaan Rukan yläkouluun.