Hyppää sisältöön

Kirkkokedon koulu

Koulumme on keskeisellä paikalla Kuusamon keskustassa, aivan Pyhän Ristin kirkon läheisyydessä. Kirkkokedolla on pitkät perinteet, sillä olemme Kuusamon vanhin koulu.

Oppilaiden ikäjakauma on eskarilaisista kakkosluokkalaisiin. Meillä on myös maahanmuuttajataustaisten lasten valmistavaa opetusta sekä erityisluokkia. Yhteensä meitä on ikäluokasta riippuen noin 100 henkeä. Aamu- ja iltapäivähoito ovat luonteva osa koulumme toimintaa.

Vanhojen seinien sisällä ja historiallisten koulutarinoiden keskellä, on opetuksemme ajanmukaista. Innostuneet opettajat sekä muu henkilökunta pitävät tästä huolen!

Täällä on kivat opettajat!

Poika toiselta luokalta

Kirkkokedon koululla annamme oppilaillemme turvallisen ja mielenkiintoisen alun koulutielle. Opetuksessa korostamme lapsilähtöisyyttä ja toiminnallisuutta. Teemme tiivistä yhteistyötä kotien kanssa.

Koulumme on kävelymatkan päässä uima- sekä jäähallista ja urheilukentästä. Hiihtoladut ovat vieressämme, kuten myös luonto Kirkkosaarineen ja Torangin rantoineen. Kirjasto ja Kuusamotalo ovat niin ikään lähellä.

Kirkkokedon koulu on osa Torangin koulupiiriä, joten meillä on oppilaita sekä keskustasta että alueen sivukyliltä.

Pihalla voitkin nähdä iloisia ja touhukkaita oppilaita leikkeineen, sillä olemmehan pienten lasten koulu.

Pihalla on hyvät leikkivälineet!

Toisen luokkasteen oppilaat