Työllisyysalueelle saatiin nuorten työllistymistukeen valtion määrärahaa kaikkiaan 236 171 euroa. Työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö Milla Tikkanen on tyytyväinen siihen, että käytettävissä ollut tukirahoitus on saatu myönnettyä.
– Määrärahan korkea sidonta-aste kertoo, että tuelle on ollut selkeä tarve ja työnantajat ovat ottaneet sen hyvin vastaan. Työllistymisseteli on tarjonnut konkreettisen keinon madaltaa nuoren palkkaamisen kynnystä ja avata nuorille ovia työelämään, Tikkanen arvioi.
Työllistymistuet mahdollistavat erilaisia väyliä työelämään
Eniten myönteisiä työllistymissetelin tukipäätöksiä on tehty Kajaanissa asuvien nuorten palkkaamiseen. Kajaanilaisia työllistettyjä nuoria on 21. Kuusamossa asuvia nuoria on seitsemän ja loput päätökset jakautuvat työllisyysalueen muihin kuntiin. Kuusamoon myönnetyistä seteleistä neljä on toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin.
Kuusamossa on lisäksi käytössä Kuusamon kaupungin nuorten työllistämistuki, jota on myönnetty tänä vuonna alkaneisiin työsuhteisiin yhteensä 17 nuoren työllistämiseen. Näistä työsuhteista kuusi oli jo aloitusvaiheessa toistaiseksi voimassa olevia.
Vakituiset työsuhteet muodostavat siis yli kolmasosan kaikista tukien avulla Kuusamossa syntyneistä työsuhteista. Tulos osoittaa, että tuet on tarjonnut nuorille määräaikaisten työmahdollisuuksien lisäksi myös pidempikestoisia väyliä työelämään.
Tuki madaltaa nuoren palkkaamisen kynnystä
Nuorisotyöttömyys on edelleen korkealla, vaikka käännettä parempaan on ollut nähtävissä. Tuoreimman työllisyyskatsauksen mukaan nuoria alle 25-vuotiaita oli Kainuu-Koillismaalla syyskuun lopussa 543, mikä on 13 % työttömistä työnhakijoista. Nuorten työttömyysaste työllisyysalueella oli 17 %, kun koko maan keskiarvo oli 15,8 %. Kuusamossa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 76, mikä on 10 % Kuusamon työttömistä työnhakijoista. Nuorten työttömyysaste Kuusamossa oli 15,8 %
Korkean nuorisotyöttömyyden taustalla ei ole vain yhtä syytä eikä työttömyyden kasvu kerro yksin nuorten työhalukkuudesta tai osaamistasosta. Myös nuoren työntekijän perehdyttämiseen tarvittavat resurssit, työnantajien varovaisuus uusissa rekrytoinneissa sekä nuorten osaamisen ja tarjolla olevien työpaikkojen kohtaamattomuus voivat nostaa työllistymisen kynnystä.
Haastavassa työmarkkinatilanteessa nuoret kilpailevat samoista paikoista kokeneiden työnhakijoiden kanssa, mikä osaltaan vaikeuttaa ensimmäisten työkokemusten saamista. Kuusamon kaupungin työllisyys- ja kansainvälisyys tulosalueen tulosaluejohtaja Esa Loukusa kannustaa työnantajia hyödyntämään kaikkia käytettävissä olevia tukimuotoja.
– Määräaikaisetkin työsuhteet ovat nuorille erittäin tärkeitä mahdollisuuksia näyttää osaamistaan ja kartuttaa kokemusta. Meillä on erittäin hyviä kokemuksia ja tuloksia tukien avulla syntyneistä työsuhteista, joihin sekä työnantajat ja työntekijät ovat olleet tyytyväisiä. Tukeen voidaan yhdistää myös muita toimenpiteitä, jotka helpottavat rekrytointipäätöksen tekemistä. Esimerkiksi näin talvisesongin lähestyessä yksi toimintamalli voisi olla, että nuori aloittaa työkokeilulla, jonka jälkeen on myös mahdollista hakea nuorten työllistämistukea.
Kuusamon kaupungin nuorten työllistämistuki on työnantajille suunnattu rekrytointituki, jonka tavoitteena on edistää alle 30-vuotiaiden kuusamolaisten nuorten työllistymistä. Tuki kattaa 50 prosenttia bruttopalkasta, enintään 1 000 euroa kuukaudessa, ja sitä voidaan myöntää enintään vuoden mittaiseen työsuhteeseen. Työnantajan tulee hakea tukea ennen työsuhteen alkamista. Lue lisää ja katso hakuohjeet
Nuorten työllistymisseteli on harkinnanvarainen rekrytointituki, jota Kainuu-Koillismaan työvoimaviranomainen on voinut myöntää yritykselle. Yritys on voinut hakea tukea palkatessaan 18–29-vuotiaan työttömän työnhakijan vähintään kolmen kuukauden mittaiseen työsuhteeseen. Tuen suuruus on 50 prosenttia nuoren bruttopalkasta, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa. Tuki on ollut mahdollista myöntää kuudeksi kuukaudeksi, jolloin sen kokonaismäärä on enintään 9 000 euroa.
Lisätietoja
-
Loukusa Esa
Työllisyysasiantuntija
Puhelin
040 860 8397Sähköposti
esa.loukusa@kuusamo.fiToimisto
Työllisyys ja kansainvälisyys
-
Vallioniemi Mailis
Työllisyyskoordinaattori
Puhelin
0400 681 574Sähköposti
mailis.t.vallioniemi@kuusamo.fiToimisto
Työllisyys ja kansainvälisyys
