Nikotiinituotteet muuttuvat, nikotiini ei
Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään 2.–8.11. teemalla Nuoret ja nikotiini. Teema on ajankohtainen, sillä vaikka perinteinen tupakointi on vähentynyt merkittävästi, nikotiinin käyttö ei ole kadonnut minnekään. Sen sijaan nikotiinin käyttö on siirtynyt uusiin tuotteisiin, kuten nikotiinipusseihin ja sähkösavukkeisiin.
Vaikka tuotteet muuttuvat, nikotiini itsessään ei ole muuttunut. Se aiheuttaa edelleen riippuvuutta ja voi vaikuttaa haitallisesti hyvinvointiin, terveyteen sekä nuorten aivojen kehitykseen.
Tupakointi vähenee, mutta nikotiinin käyttö ei
Nuorten tupakointi on vähentynyt Suomessa merkittävästi viime vuosina. Vuoden 2025 Kouluterveyskyselyn mukaan päivittäin tupakoi 2 prosenttia yläkouluikäisistä, 1 prosentti lukiolaisista ja 6 prosenttia ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista nuorista.
Samaan aikaan uusien nikotiinituotteiden käyttö on lisääntynyt nopeasti. Päivittäin nikotiinipusseja käytti 6 prosenttia yläkouluikäisistä ja lukiolaisista sekä peräti 20 prosenttia ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista nuorista. Myös sähkösavukkeita käytti päivittäin 5 prosenttia yläkouluikäisistä, 2 prosenttia lukiolaisista ja 7 prosenttia ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista nuorista.
Tilastot kertovat selkeästä muutoksesta. Tupakointi on vähentynyt, mutta nikotiinin käyttö on saanut uusia muotoja kaikissa ikäryhmissä.
Pohjois-Pohjanmaalla näkyy sama ilmiö
Pohjois-Pohjanmaalla kehitys on hyvin samankaltainen kuin muualla Suomessa. Vuoden 2025 Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten päivittäinen tupakointi on samalla tasolla kuin valtakunnallisesti, mutta nikotiinipussien käyttö on hieman yleisempää.
Päivittäin nikotiinipusseja käytti 8 prosenttia yläkoululaisista, 7 prosenttia lukiolaisista ja 22 prosenttia ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista nuorista. Erityisesti poikien keskuudessa käyttö on yleistä. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista pojista yli neljännes käytti nikotiinipusseja päivittäin. Myös sähkösavukkeita käytetään Pohjois-Pohjanmaalla, mutta niiden käyttö on nikotiinipussien käyttöä vähäisempää.
Tilastojen lisäksi ilmiö näkyy arjessa. Lasten ja nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset kohtaavat yhä useammin nikotiinipusseihin ja sähkösavukkeisiin liittyviä kysymyksiä ja ilmiöitä. Nikotiinituotteet ovat esillä niin kouluissa, oppilaitoksissa kuin vapaa-ajallakin.
Väärät mielikuvat elävät sitkeästi
Nuoret kohtaavat paljon ristiriitaista tietoa nikotiinituotteista. Sosiaalisessa mediassa, verkossa ja kaveripiireissä liikkuu väitteitä, jotka eivät perustu tutkimustietoon.
Yleisiä uskomuksia ovat esimerkiksi:
”Nikotiinipussit ovat harmittomia”
Vaikka nikotiinipusseista ei synny tupakansavua, ne voivat sisältää huomattavia määriä nikotiinia. Nikotiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta. Nuorena alkanut käyttö voi häiritä aivojen kehitystä, jolloin oppimiseen, keskittymiseen ja päätöksentekoon liittyvät aivotoiminnot ovat vielä kehittymässä.
”Vape ei ole tupakkaa, joten siitä ei ole haittaa”
Sähkösavuke ei ole perinteinen tupakkatuote, mutta se voi sisältää nikotiinia ja muita terveydelle haitallisia aineita. Käyttöön liittyy terveysriskejä.
”Kaikki käyttävät”
Todellisuudessa suurin osa nuorista ei käytä nikotiinituotteita päivittäin. Käytön näkyvyys sosiaalisessa mediassa tai lähipiirissä voi luoda virheellisen käsityksen siitä, että tuotteet kuuluisivat tavalliseen nuoruuteen.
”Nikotiini auttaa keskittymään”
Nikotiini voi hetkellisesti lievittää vieroitusoireita nikotiiniriippuvaisella henkilöllä, mutta se ei paranna oppimista tai keskittymiskykyä pitkäaikaisesti. Riippuvuuden syntyessä keskittyminen voi päinvastoin heikentyä käytön ja vieroitusoireiden vuorottelun seurauksena.
Nuorille on tärkeää tarjota luotettavaa tietoa sekä mahdollisuuksia keskustella avoimesti nikotiinituotteista ja niihin liittyvistä uskomuksista ja mielikuvista.
Nikotiinilla on seurauksia terveydelle ja ympäristölle
Nikotiini on voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava aine. Mitä nuorempana käyttö alkaa, sitä suurempi on riski pitkäaikaisen riippuvuuden kehittymiselle. Nuorten aivot kehittyvät vielä pitkälle varhaisaikuisuuteen saakka, minkä vuoksi nikotiini voi vaikuttaa haitallisesti niiden kehitykseen.
Nikotiinituotteiden haitat eivät rajoitu vain käyttäjään itseensä. Tupakka- ja nikotiinituotteet kuormittavat ympäristöä koko elinkaarensa ajan valmistuksesta jätteeksi asti. Luontoon päätyvät tupakantumpit, nikotiinipussit ja sähkösavukkeet levittävät ympäristöön haitallisia kemikaaleja, lisäävätmikromuovikuormitusta ja voivat aiheuttaa merkittävää haittaa eläimille ja luonnolle. Nikotiinituotteiden käytön ehkäiseminen on myös ympäristöteko.
Mistä apua, jos nikotiinin käyttö mietityttää?
Jos oma nikotiinin käyttö mietityttää tai siitä haluaa päästä eroon, apua kannattaa hakea mahdollisimman varhain. Nikotiiniriippuvuudesta voi päästä eroon, ja siihen on saatavilla tukea.
Nuori voi keskustella nikotiinituotteiden käytöstä luottamuksellisesti esimerkiksi:
- kouluterveydenhuollossa
- opiskeluterveydenhuollossa
- sosiaali- ja terveyskeskuksessa
Tietoa ja tukea nikotiinituotteiden käytön vähentämiseen ja lopettamiseen tarjoavat myös esimerkiksi EHYT ry:n BuenoTalk ja sen digityökalu TaskuKamu sekä Reittiksen Tupakka- ja nikotiiniriippuvuus -verkkosivulta.
Tuotteet voivat muuttua, itse nikotiini ei
Nikotiinituotteiden ulkonäkö, makumaailma ja markkinointi muuttuvat jatkuvasti, mutta nikotiinin vaikutukset eivät muutu. Siksi on tärkeää, että nuoret, huoltajat ja nuorten parissa työskentelevät aikuiset tunnistavat nikotiinituotteisiin liittyvät riskit ja osaavat arvioida niihin liitettyjä mielikuvia kriittisesti.
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen on yhteinen tehtävä. Kodit, koulut, oppilaitokset, järjestöt, kunnat ja hyvinvointialueet voivat yhdessä vahvistaa nikotiinitonta arkea tarjoamalla luotettavaa tietoa, turvallisia keskusteluja ja tukea silloin, kun sitä tarvitaan.
Ehkäisevän päihdetyön viikon teema muistuttaa siitä, että jokaisella nuorella on oikeus kasvaa ympäristössä, jossa hyvinvointia ei rakenneta nikotiinituotteiden varaan vaan turvallisten yhteisöjen, osallisuuden ja terveiden valintojen kautta.
Kirjoittajat
Ehkäisevän päihdetyön asiantuntijat
Elina Pohjosaho, Oulun kaupunki, Nuorten navigaattori -hanke
Sirpa Hyyrönmäki, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Sinikka Korpela, EHYT ry
Lähteet
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kouluterveyskysely 2025.
- THL. Tupakka- ja nikotiinituotteet. https://thl.fi/data-ja-tilastot/tupakka-ja-nikotiinituotteet
- THL. Tupakka- ja nikotiinituotteet kuormittavat merkittävästi ympäristöä. https://thl.fi/nakemyksemme/nikotiinituotteet-vahingoittavat-terveytta/tupakka-ja-nikotiinituotteet-kuormittavat-merkittavasti-ymparistoa
- EHYT ry. BuenoTalk. https://buenotalk.fi
- Pohde. Tupakka ja nikotiiniriippuvuus. https://pohde.fi/palvelumme/reittis-kohti-hyvinvointia/paihteet-ja-riippuvuudet/tupakka-ja-nikotiiniriippuvuus/
