Hyppää sisältöön

Uusi työmatkaliikenteen yhteys käynnistyy Kuusamon keskustan ja Rukan välillä marraskuussa

Kuusamon keskustan ja Rukan välille käynnistyy marraskuussa uusi paikallisliikenneyhteys, jonka tavoitteena on helpottaa erityisesti työmatkaliikkumista. Yhteyksien lisäämisellä etsitään toimivia ratkaisuja Rukan alueen työntekijöiden liikkumiseen ja kerätään kokemuksia liikenneyhteyksien jatkokehittämistä varten.
Liikennemerkki linja-autopysäkistä

Rukan matkailualueella työskentelee suuri määrä ihmisiä, joiden työmatkat ajoittuvat eri vuorokaudenaikoihin. Toimivien ja kestävien työmatkayhteyksien puute on tunnistettu myös yhdeksi matkailuyritysten kasvua rajoittavista tekijöistä.

Vaikka uusi liikenneyhteys käynnistyy erityisesti työmatkalaisia silmällä pitäen, palvelee uusi yhteys myös muita Kuusamon keskustan ja Rukan välillä liikkuvia. Uusi linja ei korvaa olemassa olevia yhteyksiä, vaan tarjoaa helpotusta tunnistettuun tarpeeseen.

”Rukan alueella on erityisesti sesonkiaikoina paljon työvoiman tarvetta, mutta asumismahdollisuudet painottuvat enemmän Kuusamon keskustaan. Siksi on tärkeää etsiä ratkaisuja, joilla työntekijöiden liikkumista keskustan ja Rukan välillä voidaan helpottaa. Uusi yhteys antaa meille arvokasta tietoa siitä, millainen joukkoliikenneyhteys palvelisi parhaiten työntekijöitä ja alueen yrityksiä.” Toteaa kaupunginjohtaja Jouko Manninen.

Uuden yhteyden liikennöinti alkaa maanantaina 16. marraskuuta 2026. Kausi-, sarja- ja kertalippuja voi ostaa Matkahuollon sovelluksesta. Kertalipun voi ostaa myös suoraan kuljettajalta.

Uusi liikenneyhteys on osa Kuusamon sisäisen saavutettavuuden kehittämistä. Käyttäjiltä kerätään tietoa siitä, miten uusi yhteys vastaa työntekijöiden ja alueen yritysten tarpeisiin. Kokemuksia hyödynnetään Kuusamon sisäisen saavutettavuuden ja joukkoliikenteen jatkokehittämisessä.

Linjan aikataulut

  • 7:00Citymarket (Ouluntaival)20:15
    7:05Ervastin aukio (Kelantie 2)20:20
    7:15Tropiikki20:30
    7:22Kujalan Porotila20:37
    7:30Rukajärvi20:45
    7:32Tahkolanrannantie th.20:47
    7:40Ruka Valley20:55
    7:50Ruka Kumpare21:05
    7:50Ruka Kumpare21:10
    7:55Rukan portti21:15
    7:57Rukan Salonki (5-tie)21:17
    8:05Kujalan Porotila21:25
    8:15Tropiikki21:35
    8:25Ervastinaukio (Kelantie 2)
    – yhteys Oulun bussiin klo 8:30
    21:45
    8:30Prisma (Ouluntaival)21:50

Lisätietoja uudesta liikenneyhteydestä

p. 040 860 8659
p. 0400 415 359

MAISA -hanke

Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy:n Matkailuintensiivisen maaseudun saavutettavuusratkaisut -hanke tukee Kuusamon kaupunkia Ruka–Kuusamo-välisen työmatkaliikenteen kehittämisessä. Hankkeen tehtävänä on tuottaa tietoa, kokeilla uusia liikkumisratkaisuja ja arvioida niiden toimivuutta yhteistyössä kaupungin, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta, ja se on Euroopan unionin osarahoittama.

Tutustu MAISA-hankkeeseen