Hyppää sisältöön
Ikääntynyt mies kuuntelee Celian äänikirjaa kuulokkeet päässä

Celia-kirjaston palvelut lukemisesteisille

Onko tekstin lukeminen sinulle vaikeaa esimerkiksi lukivaikeuden tai näön heikentymisen vuoksi? Äänikirja voi auttaa, kun tavallisen tekstin lukeminen on hankalaa.

Saavutettavuuskirjasto Celia tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa – esimerkiksi äänikirjoina, pistekirjoina ja elektronisina kirjoina.  Tavoitteena on edistää lukemisesteisten tasa-arvoa kirjallisuuden ja tiedon saannissa.

Celian valikoimassa on yli 50 000 äänikirjaa kaunokirjallisuudesta tietokirjoihin. materiaalia löytyy kaikenikäisille. Palvelun käyttö on ilmaista.

Celian äänikirjapalveluun rekisteröityminen

Celian äänikirjapalvelun käyttäjäksi voi rekisteröityä Kuusamon pääkirjastossa. Aika rekisteröitymiseen kannattaa sopia etukäteen, jotta ehdimme hoitaa rekisteröimisen ja auttaa sinut alkuun palvelun käytössä. Yhteystiedot löydät sivun lopusta.

Kenelle Celian äänikirjat on tarkoitettu?

Celian tuottamia äänikirjoja voivat käyttää kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on vaikeaa oppimisvaikeuden tai terveydellisten syiden takia. Lukemisesteestä ei tarvitse esittää todistusta. Asia käydään rekisteröityessä suullisesti läpi.

Lisätietoa käyttöön oikeuttavista syistä saat Celian verkkosivuilta.

Miten saan palvelun käyttööni?

  • Tule käymään sovittuna aikana pääkirjaston asiakaspalvelupisteellä.
  • Saat täytettäväksesi lomakkeen.
  • Täytetty lomake käsitellään ja saat tarvittavat tunnuksen ja salasanan sähköpostiisi. Tarvittaessa sinut autetaan alkuun palvelun käyttämisessä.

Alaikäistä lasta rekisteröitäessä kirjastossa huoltajan tulee olla mukana. Huoltaja voi hoitaa lapsen rekisteröimisen myös ilman lasta kirjastokäynnillään.

Miten äänikirjoja kuunnellaan?

Voit kuunnella Celian äänikirjoja älypuhelimella tai tabletilla Celian maksuttomalla Pratsam Reader -sovelluksella. Kirjoja voi lainata ja kuunnella myös tietokoneen selaimessa Celianet-verkkopalvelussa. Kirjat ovat kuunneltavissa heti lainaamisen jälkeen.

Äänikirjoja voi lainata myös tiedostona ja ladata esimerkiksi muistitikulle kuunneltavaksi toisella laitteella (Daisy-soitin tai mp3-soitin).

Ohjeita löydät Celianetin verkkosivuilta.

Kirjastosta lainattavat CD-äänikirjat

OUTI-kirjastojen kokoelmissa on Celian cd-äänikirjoja, enimmäkseen kertomakirjallisuutta sekä nuorille että aikuisille. Näitä CD-levyjä voivat vapaasti lainata lukemisesteiset asiakkaat ilman rekisteröitymistä.

Kuunteluun tarvitaan laite (esim. cd-soitin tai tietokone), joka toistaa mp3-tiedostoja. Levyjä voi kuunnella myös Daisy-soittimella, joita saa lainaan Näkövammaisten keskusliitosta.

Lisätietoa palvelusta antaa