Kuusamon nuorisovaltuusto on vuonna 2000 perustettu 13–20-vuotiaiden kuusamolaisten vaikuttamistoimielin.
Nuorisovaltuuston tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. Nuorisovaltuusto lisää ja parantaa nuorten osallistumismahdollisuuksia ja huolehtii, että nuoria kuullaan heitä koskevissa asioissa. Nuorisovaltuustosta valitaan edustajat kaupunginvaltuuston kokouksiin, lautakuntiin, Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuustoon sekä erilaisiin työryhmiin. Nuorisovaltuusto kokoontuu n. kahdeksan kertaa vuodessa ja kokouksista maksetaan kokouspalkkio.
Kuusamossa nuorisovaltuuston nimittää kaupunginhallitus ja nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi vuotta. Nuorisovaltuustoon voi hakea mukaan koulujen kedujen kautta. Toimikausi vaihtuu syksyisin lokakuussa. Jäseneksi voidaan valita Kuusamossa kirjoilla oleva tai opiskeleva nuori.
