Blogi on tekstityypiltään mielipidekirjoitus. Hyvä mielipidekirjoitus on haastava, poleeminen. Poleeminen tarkoittaa, että teksti pistää mielen piteet toisiaan vastaan. Sehän meitä mielipidekirjoituksissa kiinnostaa, että mihin ”piteeseen” mielen pitäisi nojata – mihin perusteeseen lukija mielellään ottaisi nojan? Siitä syntyy mielipide.
Blogin luetuksi tulemisen tavoitetta ei haittaa, vaikka lukija olisi vahvastikin eri mieltä. Taitava mielipidekirjoittaja käyttääkin tähän liittyvien tunteiden herättelyn keinoja apuvälineinä tekstin kiinnostavuuden lisäämiseksi.
Koska blogi on tekstityypiltään mielipidekirjoitus, on siinä yksi työmaa viranomaisen puolueettomuusvaatimuksen vaalimiseksi! Nämä puolethan syntyvät niin, että toisella puolella pidetään kiinni toisesta mielen piteestä ja toisella toisesta. Sitten nämä puolet jääräytyvät puolueiksi, eikä sellaisiin viranomaisella ole työnsä puolesta oikeutta ryhtyä, ainakaan viranhoidollisissa seikoissa. Epäsuoraan näihin kyllä pitääkin nojata, mutta se onkin sitten toisen blogauksen aihe, koko oikeuskäytäntö. Tämän vallitsevan oikeustilanhan nämä jääräytyneet mielen puolet ovat keskenään ähertäneet alulle jo aikaisemmin.
Koska blogi on tekstityypiltään mielipidekirjoitus, on siinä yksi työmaa viranomaisen puolueettomuusvaatimuksen vaalimiseksi!
Viskasimme ennakkoluulomme mehtään. Päätimme kokeilla mielipidekirjoittamista kunnallisen työn viestintäkeinona. Ensin sitä hankkeessa keskenään aprikoitiin, riskejä kartoiteltiin. Myönteistä päätöstä siivitti se, että katsoimme digimuutosroolistamme käsin olevamme myös velvoitettuja hieman ravistamaan astioitamme, joita kuntaorganisaatioiksi Kuusamo, Kajaani ja Taivalkoski kutsutaan.
Muutamista blogauksista onkin tullut kehuja, mutta myös risuja, ennakoidusti.
Vaikka minä itse vastustin blogimuodon käyttöönottoa, pidän kokeiluamme nyt hyödyllisenä kunnille ja miksei muillekin viranomaisille organisaatioille.
Eiväthän mielipiteet kuulu viranomaistoimintaan!
Lukijat eivät ole useinkaan kiinnostuneita lukemaan mielipidekirjoitusta erilaisena tekstityyppinä, kuin asiatekstejä. Sellaisia lukijat tyypillisesti odottavat viranomaisen taholta. Meidän tapauksessamme kunnan taholta. Myös tekstityyppien tunnistamisen kyky haihtuu populaatiosta nopeasti, aina pian kulloisenkin ikäkohortin koulunpenkillä sivistymisen ja penkiltä nousun jälkeen.
Blogisti kuitenkin yleensä haluaa, toisinaan pelkkien virkatekstien julkaisemisesta poiketen, että hänen blogitekstinsä luetaan. Blogitekstit on siis otsikoitava huomiota herättävästi.
Lajityypin vaatimus lukuhaluja herättävään otsikointiin johtaa siihen, että kunnallisten kotisivujen harmauteen tottunut lukija säpsähtää heti alkajaisiksi kognitiivisen dissonanssin takia.
Tiedosti hän syytä tunteeseensa tai ei, kokee hän toisinaan blogiin päätyessään rasittavan tunteen: “ei täällä tällaista pitäisi olla”.
”Ei täällä tällaista pitäisi olla!”
Psykologiassa käytetty nimitys tämän epämukavan tunteen aiheuttajalle on kognitiivinen dissonanssi.
Kognitiivista dissonanssia on tutkittu paljonkin psykologiassa, mutta tiivistetysti asiassa on kyse ristiriitaisista ajatusrakenteista. Näitä on sellaisenaan mahdotonta sovittaa yhteen persoonan sisäisessä maailmassa. Ajattelunsa eheyttä luontaisesti vaaliva ihminen joutuu kognitiivisen dissonanssin hetkellä tiedostamattomaan tai puutteellisesti tiedostettuun ratkaisun paikkaan: kumpi näistä ristiriitaisista ajatusrakenteista saa kotoilla aivoni sopukoissa?
Tätä ristiriitaa harvoin, jos koskaan, ratkaistaan vain tietoisen ajattelun tasolla.
Mielessämme vaikeasti hahmotettavan ristiriitaisuuden ratkaisemisen sijaan meille on energiatehokkaampaa, tai se vain tuntuu helpommalta, sysätä puoliautomaattisesti ongelman tuottanut uudempi asia impulsseineen syrjään mielestä. Toimitus voidaan havaita henkilöä tarkkailemalla kenties tämän toteamuksessa, että ”tuo ei kuulu tuohon”. Näin tottumuksiensa ohjailema ajattelija helpottaa osaansa ja jatkaa tähdellisempien touhujensa piirissä, kenties maailman tapainturmelukselle vielä tuhahtaen.
Loppuviimeiseksi tällä tavoin blogin lukeneellekin jää käteen vain muistikuva närkästyksestä, eikä blogille asetettu tavoite herätellä ajattelemaan esimerkiksi digimuutosta täyty. Saattaapa vain vahvistua virheellinen ennakkoluulo: “eipä sitä tässäkään hankkeessa näköjään tunneta viranomaisviestinnän saloja”.
Viranomaisella voi olla perusteltuja mielipiteitä
Jos blogiteksti luetaan lajityyppinsä edustajana – mielipidekirjoituksena – voi lukija ulkoisista seikoista tuohtumisen sijaan keskittyä itse sisältöön.
Asiantuntijan tarjoama perusteltu mielipide voi, oikein luettuna ja ymmärrettynä, avata jonkin asiantuntijan pohtiman seikan ajattelua. Asiantuntija ikään kuin ihmisenä ja persoonana astuu kotisivujen virkaharmauden keskeltä kaveriksi tai opponentiksi. Enää sinun, rakas lukija, ei tarvitse muodostaa mielipidettä uudesta asiasta yksin, vaan voit koetella ja rakentaa omaa mielipidettäsi asian tuntevaa mielipidettä vasten tai siihen nojaten!
Mielipidetekstien lukeminen mielipiteinä on omiaan auttelemaan myös uuden ymmärtämisessä.
Viranomaisen mielipiteen julkaiseminen on kuitenkin vaativa taito- ja taidelaji. Viranomaisen on myös tunnettava oma kenttänsä niin hyvin, että hän kykenee arvioimaan millainen mielipide soveltuu julkaistavaksi niin, että viranomaista koskeva vaatimus puolueettomuudesta virantoimituksessa ei päädy kyseenalaiseksi.
Eikä tämäkään vielä riitä! Mielipidekirjoituksen vaikeuden ymmärtämiseksi on ymmärrettävä myös se arvaamattomuus, jolla lukijajoukko keskihajontoineen vääjäämättä mielipidekirjoituksia lukee. Väärinymmärrykset ovat enemmän kuin todennäköisiä. Ne ovat enemmän kuin todennäköisiä erityisesti tilanteissa, joissa uudet tuulet puhaltavat ja viranomainen joutuu tulkitsemaan työtään ohjaavia lakeja, asetuksia ja kunnissa erityisesti: kunnallisen päätöksenteon tarkoittamaa kantaa, auttamattoman ristivetoista.
Onko enää kumma, jos kokenut viranomainen vastaa innokkaan vaan autuaan tietämättömän konsultin kuntablogisuitsutukseen, kuin Herman Melvillen kuulu ihmiskopiokone Bartleby: “mieluummin en”?
Onko enää kumma, jos kokenut viranomainen vastaa, kuin Herman Melvillen kuulu ihmiskopiokone Bartleby: “mieluummin en”?
Mitä kunnan sivulla blogaamisesta voidaan oppia?
Blogi on yksilöllisen henkilön mielipide, eikä suoraan edusta hankkeen, kunnan tai muun orgaanin kantaa kunnan sivuilla blogaamiseen. Kirjoittaja kokisi onnistuneensa, jos joku vain keksisi sanoa Kuusamon kaupungin sivulla julkaistujen blogiensa toimivan kulloisenkin tarkoituksensa ulkopuolella siinä, että ne juuri ovat käsillä olevan mielipidekirjoituksen mitä parhaimpia todeksi osoittajia.
Tämänkin todettuamme elämme yhä vain tulevaisuudessakin siinä maailmassa, jossa kunnan sivuilla liikkuvan tyypillisen lukijan odotus kunnan sivulla julkaistuista teksteistä on se, että kunnan sivuilla julkaistut tekstit eivät ole henkilösidonnaisia mielipiteitä vaan aina virallisia, viranomaisia.
Voimme oppia tarkemmin Digimuutos 3.0 -hankkeen blogikokeilusta kahdesta näkökulmasta. Voimme oppia vastaavien hankkeiden varalta ja väitän, että myös kuntien ja muiden viranomaisten oman viestinnän kehittämiseksi.
Hankeoppi on yksinkertainen. Hankeblogit on perusteltua julkaista irrallaan viranomaisviestintäkanavasta, kuten kuntien kotisivuista. Näin hanke välttää yllä kuvatun kognitiivisen dissonanssin herättämisen viranomaisen alustan takia.
Kun blogaus julkaistaan muualla, kuin kunnan kotisivuilla, ei lukija joudu edes tiedostamattaan puntaroimaan mielipidekirjoituksen lajityypin kuuluvuutta kunnan kotisivuille. Lisäperuste lukijakunnan huomioimiseen ja blogien julkaisemiseen irrallaan kunnan kotisivuista on se, että hankkeiden toiminta-aika ei riitä opettamaan potentiaaliselle lukijakunnalle kuntien kotisivuja mielipidekirjoitusten luontevana julkaisupaikkana. Edellä kuvattu kognitiivisen dissonanssin ongelma säilyy ongelmana. Asia korjataan auttavasti esimerkiksi hankekohtaisen verkkodomainin pystyttämisellä blogikäyttöön.
Kunnan viranomaisen työssään julkaisema blogikirjoitus on haastavampi tapaus. Viranomaistoimituksena julkaistun mielipidetekstin lajityypissä tulee ottaa huomioon viranomaisen työn tasapuolisuusvaatimus ja se, mitkä hänen tehtävänsä ovat. Viranomainen ei voi keksiä itselleen uusia tehtäviä. Viranomainen ei jatkossakaan nojaa mielipiteisiin, vaan asianomaisiin päätöksiin.
“Hei! Me halutaan vaa blogaa!”
Toisaalta viranomainen, kuten kuntaorganisaatio, voi blogaamista pohtiessaan huomata, että kuntien lakisääteisenä tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kuntiensa elinvoimaa. Tästä on mahdollista johtaa myös perusteltu tarve mielipidekirjoituksille ja mielipiteiden julkaisemiselle kunnan verkkosivuilla vaikkapa esimerkiksi osallisuustyökaluston osana. Blogin käyttämistä käytännön välineenä kunnan hyvinvointi- tai elinvoimatehtävän edistämiseen lienee kuitenkin syytä perustella valistunein perustein.
Kunnan kotisivuformaatti ei anna lukijalle helposti mahdollisuutta vastata esitettyihin mielipiteisiin. Silloin blogi ei toimi tuttujen mielipidekirjoitusten tavoin länsimaisen julkisen keskustelun kentällä, totutulla mielipiteiden areenalla.
Pelkkä blogi on yksisuuntaista mielipiteen esittämistä, koska lukija ei voi blogistin tekstiä vastaavalla painoarvolla julkisesti ja asiallisesti vastata, kuten et voi, rakas lukijani, tähänkään blogaukseen helposti vastata tämän blogin julkaisualustalla, vaikka mielesi tekisi. Käsintuntuvaan harmitukseen auttaisi esimerkiksi blogiformaattimme kehittäminen niin, että se ei olisi yksipuolista mielipiteen paukuttamista.
Edustuksellisen demokratian toteutumista voi palvella myös tarjoamalla ilmatilaa demokraattisesti valittujen edustajien tai sellaisiksi pyrkivien mielipiteille.
Klassisen saksalaisen valistuksen hengessä, sekä vuosisatain liberaalin julkisen keskustelun pelisääntöjen valossa, tulee mielipidekirjoitukseen tarjota myös mahdollisuus vastata. Nämä asialliset vastaukset tulisi julkaista alkuperäisellä alustalla, mahdollisuuksien mukaan, jopa samalla painoarvolla.
Blogosfäärissä julkista keskustelumahdollisuutta simuloidaan usein kommenttikentän avulla blogauksen alla. Kunnan sivuilla tällaisten kommenttikenttien julkaisujen laillisuusvalvonta ja moderointi olisi kuitenkin jälleen uusi ja vaativa tehtävä.
Viranomainen voi tietysti päättää, esimerkiksi kunnallisen itsehallinnon nimissä, ryhtyä rakentamaan yhteisön keskustelukulttuuria julkisten mielipidelajityyppisten kirjoitusten avulla kotisivuillaan. Tässä tapauksessa kunta organisoi mielipidekirjoittamisen työn. Kunta arvioi ja rekrytoi työhön esimerkiksi hyvinvointi- tai elinvoimapäämäärien saavuttamisen näkökulmasta taitavat mielipidekirjoittajat, jotka todella saavat saaliikseen yhteisön huomion. Näin heidän kirjoittelunsa ei jää lukemattomuuden tai tyhjään eetterin lähetetyn kirjaimen ikuisuuden tavoitteluksi.
Dynaaminen, rohkea ja helposti lähestyttävä kunta voi aivan mainiosti tällaisen imagonsa vahvistamiseksi ”alkaa blogaa”. Silloinkin voi valistuneesti blogaava kunta pitää korvan takana muistissa myös sitä jaloa sääntöä, että edustuksellisen demokratian toteutumista voi myös palvella tarjoamalla hiljaisesti ilmatilaa demokraattisesti valittujen edustajien tai sellaisiksi pyrkivien ehdokkaiden mielipiteille. Ilmatilalla tarkoitan, että pidetään sitten tutkat päällä ja mielipidekoneet kentillä milloin aikamme käänteitä ratkotaan niissä tärkeämmissä ilmataisteluissa, joissa ilmeisestä ilmaherruudestakin mitellään.
Mikäli viranomainen päättää perustelluista syistään kuitenkin blogata, voisi lajityypin käyttöönottoa pohjustamaan – ja lukijakunnan kognitiivisen dissonanssin ylittämiseksi – punnita huolellisesti vielä organisaation suhdetta yhteisöviestintään (PR). Yhteisöviestinnän mielenkiintoisilla juurilla tapaamme touhuissaan myös hahmon nimeltään Edward Bernays. Onpa hänet myös oppialan nimen muuttajaksi tunnustettu. Se tarina lie sitten jo kolmannen blogauksen aihe.
Lähdeviite:
Edward, Bernays L. (1923) Crystallizing Public Opinion. Project Gutenberg. Verkossa 6. lokakuuta 2021.
P.S. Blogauksia voi julkaista myös ei-lajityyppinsä edustajina, kuten tiedotteina blogin sisällä. Toisaalta silloinkin lukija kohtaa odottamattoman tekstityypin. Lukija todennäköisesti pettyy sisältöön ja kirjaa analytiikkaohjelmistoon vain pikaisen poistunnan paikalta, jos mielipiteeksi muotonsa perusteella oletettu teksti onkin väriltään harmaa, eli mielen pidettä, ehkä myös muuta ripustetta tai krumelluuria, sen sellaisen sointia vailla. Tässä tapauksessa lajityypin valinta oli väärä ja tiedoteartikkeli olisi ajanut viranomaisen asian.