SR-Kiinteistöt Oy on ilmaissut kiinnostuksensa sijoittaa teollisuusrakennus Kuusamon Mäntyselän teollisuusalueelle asemakaava-alueen korttelin 1013 tontille 6. Alue on asemakaavoitettu teollisuuskäyttöön.
Kuusamon kaupunki valmistelee tontin vuokraamista SR-Kiinteistöt Oy:lle. Asia etenee kaupungin normaalin päätöksentekoprosessin mukaisesti ja tontin vuokraamista käsitellään Yhdyskuntatekniikan lautakunnan kokouksessa keskiviikkona 21.10.2026.
SR-Kiinteistöt valmistelee hankkeen toteuttamisedellytyksiä muun muassa maanhallinnan, rakennuslupavalmistelun sekä sähköliittymän selvittämisen osalta. Hanke suunnitellaan voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Hankkeen varsinainen rakentaja ja käyttäjä valitaan myöhemmin. Yhtiö ei hae kaupungilta rahoitusta.
”Mäntyselän teollisuusalue, eli Kuubio, tarjoaa hyvät edellytykset yritysten sijoittumiselle ja kiinnostus aluetta kohtaan vahvistaa Kuusamon asemaa vetovoimaisena investointiympäristönä.”, toteaa kaupunginjohtaja Jouko Manninen
Hankkeen sähköliittymästä ei ole vielä tehty ratkaisuja. Liittymän toteutuksen ajankohta ja teho tarkentuvat myöhemmin verkkoyhtiöiden kanssa käytävien selvitysten perusteella. SR-Kiinteistöjen teknisen johtajan Ossi Porrin mukaan hanke on vasta valmisteluvaiheessa.
”Tämä on ensimmäinen askel. Tontti sopii kaavan puolesta teolliseen käyttöön, mutta moni asia on vielä auki, sähkö niistä tärkein. Kerromme lisää, kun on jotain varmaa kerrottavaa.”, sanoo SR-Kiinteistöjen tekninen johtaja Ossi Porri.
Lisätietoja
- Kaupunginjohtaja Jouko Manninen, jouko.manninen@kuusamo.fi, p. 044 505 4639
- Yhdyskuntajohtaja Jarkko Tammi, jarkko.tammi@kuusamo.fi, p. 040 564 5716
- Yhdyskuntatekniikan insinööri Jukka Väisänen, jukka.vaisanen@kuusamo.fi, p. 0400 420 432
- SR-Kiinteistöt Oy, tekninen johtaja Ossi Porri, ossi@poridatacenter.com, p. 0400 751 101
