Hyppää sisältöön

Kansainvälisen rekrytoinnin yhteistyö – 7 hoitajaa Intiasta

Kuusamon kaupunki ja palveluyhtiö Barona ovat solmineet yhteistyösopimuksen kansainvälisestä hoivahenkilöstön rekrytoinnista. Sopimus pitää sisällään seitsemän hoitajan rekrytoinnin sekä kielikoulutuksen. Barona on vakiintunut kansainvälisen rekrytoinnin osaaja, joka on jo pitkään rekrytoinut sairaanhoitajia Suomeen Filippiineiltä.

Kuusamoon saapuvat hoitajat tulevat Intiasta, mistä Suomeen on aiemmin rekrytoitu muun muassa IT-alan osaajia. Intian valtio edistää osaamisvientiä myös muille aloille, kuten sosiaali- ja terveysalalle. Rekrytoitavat ovat aloittaneet suomen kielen opiskelun jo talvella Intiassa.

Meille huhtikuun lopulla saapuvat seitsemän intialaista ovat jo kannuksensa hankkineita sairaanhoitajia. Suomessa ja myös Kuusamossa on yhä paheneva tilanne hoitajien saatavuudessa, johon yksi ratkaisu muiden joukossa on kansainvälinen rekrytointi. Nyt kokeiltavassa kansainvälisessä rekrytoinnissa on kyse henkilöstövuokrauksesta. Odotamme rekrytoituja joukkoomme innolla. Tiedostamme toki kulttuurierot ja siksi panostammekin erityisesti myös kotoutumiseen, ammatillisen pätevöitymisen lisäksi. Kotoutumisessa kumppaneina ovat myös KotoKuusamo-hanke ja SPR:n kansainvälinen toiminta. Tiedämme myös, että ainakin osa hoitajista haluaa tulevaisuudessa tuoda myös perheensä Suomeen. Uskomme, että tällä on suuri merkitys Kuusamon pitovoimalle.

Kuusamon kaupungin perusturvajohtaja Pirkkoliisa Pohjola

Baronalle Intia on uusi ja mielenkiintoinen lähdemaa kansainvälisen hoivahenkilöstön rekrytoinnissa, ja olemme todella tyytyväisiä yhteistyöhön Kuusamon kanssa. Rekrytoidut hoitajat tulevat pätevöitymään lähihoitajiksi ja opiskelevat matkan varrella myös suomen kielen. Tiivis yhteistyömme jatkuu ainakin kotoutumisen ja oppisopimuksen ajan.

Baronan toimialajohtaja Simo Lohi

Baronalla on yli 10 vuoden kokemus hoitajien kansainvälisestä rekrytoinnista Filippiineiltä. Baronan rekrytoimista filippiiniläisistä yli 80 prosenttia on jäänyt Suomeen pysyvästi. Barona on saanut YK:n alaiselta Kansainväliseltä työjärjestöltä (ILO) eettisen rekrytoinnin tunnustuksen.

Lisätietoja