Winssifamily – Digiyhteisö nuorille on hanke, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja työelämävalmiuksia sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä rakentamalla turvallinen ja saavutettava digitaalinen yhteisö Discord-alustalle. Yhteisön tarkoituksena on tavoittaa erityisesti nuoria, jotka ovat vaarassa jäädä koulutuksen, palveluiden tai sosiaalisten verkostojen ulkopuolelle, kuten NEET-nuoria sekä yksinäisyyttä tai sosiaalisen jännittämisen haasteita kokevia nuoria, ja tarjota heille matalan kynnyksen mahdollisuus osallistua, saada tukea ja kehittää osaamistaan omista lähtökohdistaan.
Toiminta perustuu nuorten aktiiviseen rooliin sisällöntuottajina ja yhteisön kehittäjinä, ja sitä toteutetaan mm. digitaalisina työpajoina, tapahtumina ja vertaistoimintana. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten toimijoiden, hankkeiden, oppilaitosten, työllisyyspalvelupiste Kiepin, Ohjaamon sekä Kuusamo Kampuksen kanssa.
Hankkeen tavoitteena on:
- vahvistaa nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä digitaalisessa ympäristössä
- parantaa palveluiden saavutettavuutta, erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville nuorille
- tarjota matalan kynnyksen tukea hyvinvointiin, identiteetin rakentumiseen ja itsenäistymiseen
- edistää kulttuurienvälistä vuorovaikutusta ja kansainvälisiä valmiuksia