Hyppää sisältöön
Ilmakuva Kuusamon jäähallista ja liikuntakeskuksesta

Liikuntakeskuksen aukioloajat ja jumppamuutokset

Sivulle on koottu Kuusamon Liikuntakeskuksen palveluiden aukioloajat.

Palvelupisteen ollessa suljettuna sisäänpääsy tapahtuu ainoastaan asiakkaan omalla henkilökohtaisella kausi- tai sarjakortilla aukioloaikojen puitteissa.

Palvelupisteen ollessa suljettuna tilavarauksia voit tehdä Julius-varausjärjestelmässä, jolloin yksittäiset tilavaraukset maksetaan etukäteen palvelupisteen aukioloaikoina.

Poikkeavat aukioloajat

Lähestyvät muutokset normaaleissa aukioloajoissa päivitetään toimintokohtaisesti alla olevaan valikkoon (esimerkiksi pyhäpäivät ja muut tiedossa olevat ajankohdat).

Pyydämme huomioimaan, että vaikka pyrimme palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla, muutoksia voi valitettavasti tulla lyhyelläkin varoitusajalla.

  • Palvelupisteen/kassan mahdolliset poikkeavat aukioloajat lisätään tähän:

    To 21.5 klo 11-12 kassa suljettu palaverin vuoksi

     

    1.6 – 26.6.2026
    Ma – pe klo 8.30-17.00

    29.6 – 24.7.2026
    Ma – pe klo 9.00-17.30

    Palvelupisteen/kassan ollessa suljettu, pääset kuntosalille/uimaan voimassaolevalla kortillasi.

  • Kuntosalin/liikuntahallin poikkeavat aukioloajat:

    Kuntosalin normaalit aukioloajat alempana olevassa alasvetovalikossa, huomioi kesän palvelupisteen aukioloajat!
    Palvelupisteen ollessa suljettu pääset sisälle omalla voimassaolevalla kortillasi.

  • Liikuntakeskuksen eri tilojen varaustilannetta (uimahallin ratavaraukset, jäähallin maksulliset kiekkovuorot ym) voit tarkastella Julius -Järjestelmässä. Järjestelmässä näkyvät kellonajat ovat vapaita aikoja.

    • maanantain klo 18.30 sisäpyöräily ja keskiviikon rpv jumppa päättynyt tältä keväältä
  • Vko 21;

    Ke 20.5 UIMAHALLI AVATAAN POIKKEUKSELLISESTI KLO 12.00

    Ke 20.5 klo 14.30-15 altaat varattu radat 1-3 jumppa / radat 4-5 koululaisille

     

    Uimahallin normaalit aukioloajat alemmassa alasvetovalikossa, huomioi kesän palvelupisteen aukioloajat!

    Julius -varausjärjestelmässä ratakohtaiset tiedot.

    Palvelupisteen ollessa suljettu pääset sisälle omalla voimassaolevalla kortillasi.

  • https://www.kuusamo.fi/tiedotteet/avoimet-jaahallivuorot/

    Jäähalli suljettu kesän ajan 30.4 alkaen. Avataan jälleen elokuussa.

     

  • Liikuntakeskuksen ja uimahallin pyhäpäivät:
    (jäähallin aukioloajat Julius -varausjärjestelmästä)

    *Ovet ja kassa suljetaan tuntia aiemmin

    • 1.1 suljettu
    • 6.1 avoinna klo 10-18
    • 2.4 kiirastorstai avoinna klo 7-16
    • 3.4 pitkäperjantai suljettu
    • 6.4 pääsiäismaanantai avoinna klo 10-18
    • 30.4 vappuaatto avoinna klo 7-16
    • 1.5 suljettu
    • 13.5 avoinna klo 7-16
    • 14.5 helatorstai suljettu
    • liikuntakeskuksen ja kuntosalien viikonloput suljettu kesäkaudella
    • uimahallin viikonloput suljettu kesäkaudella, huoltokuukausi heinäkuu (uimahalli suljettu)
    • 18.6 avoinna klo 7-16
    • 19.6 juhannusaatto suljettu
    • itsenäisyyspäivän aatto 5.12 avoinna klo 7-16, palvelupiste klo 7-14
    • itsenäisyyspäivä 6.12 suljettu
    • 23.12 avoinna klo 7-16
    • 24. – 25.12 suljettu
    • 26.12 avoinna klo 10-18
    • 31.12 avoinna klo 7-16
    • Ovet ja kassa suljetaan tuntia aiemmin

Normaalit aukioloajat

Liikuntakeskuksen normaalit aukioloajat toimintokohtaisesti listattuna alla olevaan valikkoon.

  • Palvelupisteen normaalit aukioloajat (elo-toukokuu):

    • ma – pe klo 7.00-20.00
    • la – su klo 10.00-17.00
    • 1. – 26.6 ma-pe klo 8.30-17.00, viikonloput suljettu
    • Palvelupisteen ollessa suljettu sisäänpääsy vain omalla voimassa olevalla kausi- tai sarjakortilla. Palvelupisteen yhteystiedot ovat sivun alaosassa. Voit tarkastella liikuntakeskuksen tilojen varaustilannetta ja tehdä varauksia myös Julius-varausjärjestelmässä.
    • Kesä- ja heinäkuussa viikonloput suljettu
  • Kuntosalit ja liikuntahalli:

    • ma – pe klo 7.00-21.00
    • la – su klo 10.00-18.00, kesä- ja heinäkuussa viikonloput suljettu
    • 1. – 26.6 palvelupiste avoinna ma-pe klo 8.30-17.00*

    Sisäänkäynti suljetaan arkisin klo 20 ja viikonloppuisin klo 17. Tiloista on poistuttava arkisin klo 21 mennessä. Saunat ovat avoinna uimahallin aukioloaikojen mukaisesti. *Palvelupisteen ollessa suljettu pääset sisään omalla voimassa olevalla kortillasi.

  • Uimahallin suunniteltu remontti 29.6 – 30.9 välisenä aikana jolloin pesu- ja saunatilat sekä allasosasto suljettu.

    Uimahalli ja saunat avoinna:

    • ma klo 9.00-19.45, kesäkuussa maanantaisin avoinna klo 7.00-19.45
    • ti klo 7.00-19.45
    • ke klo 7.00-19.45
    • to klo 7.00-19.45
    • pe klo 7.00-19.45
    • la klo 10.00-17.45, kesäkuussa viikonloput suljettu
    • su klo 10.00-17.45, kesäkuussa viikonloput suljettuAllasosasto suljetaan 15 minuuttia aiemmin.
      Puku- ja pesutiloista on poistuttava ma-pe klo 19.45 ja viikonloppuisin klo 17.45 mennessä (viikonloput suljettu toukokuun viimeinen viikonloppu-elokuun ensimmäinen viikonloppu).

    **Huomioithan, että altaat ovat kouluaikoina arkipäivisin koulujen opetuskäytössä ja siellä voi olla aikoja jolloin allasosasto on muilta asiakkailta suljettu.

    Altaalla järjestetään seuran uintitreenejä, Kuusamo-opiston tekniikkakursseja, liikuntapalveluiden järjestämiä vesijumppia, perjantain lasten vesipeuhula sekä sunnuntai aamun perheuinti. Voit tarkastella ratojen tarkempaa tilannetta: Julius-varausjärjestelmässä.

    Pieni allas on varattu opetuskäyttöön kouluaikoina pääsääntöisesti ma–pe klo 9–12.30. Koulujen syys- ja hiihtolomalla (viikot 10 ja 43) sekä kesäkuussa pieni allas on usein varattu uimakoululaisille arkisin klo 9–13.30 välillä. Heinäkuussa huoltokuukausi ja uimahalli suljettu silloin. Myös kesäkuussa viikonloput suljettu.

  • Talvikaudella luistelu- ja kiekkovuoroja. Jäähallin aukioloajat ja varatut vuorot sekä kiekko- ja luisteluvuorot nähtävillä Julius-varausjärjestelmässä (päivitetään talvikaudella viikoittain). Jäähallin sivut.

Yhteystiedot