Hyppää sisältöön

Tervetuloa rakentamaan!

Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa kaavojen ja rakentamisen säädösten noudattamista. Huolehdimme rakentamista ja muita toimenpiteitä koskevien lupien käsittelystä, ennakko-ohjauksesta, neuvonnasta ja valvonnasta. Valvomme lisäksi rakennettua ympäristöä ja rakennusten kunnossapitoa.

Rakennusvalvonta kuuluu yhdyskuntatekniikan toimialaan ja meitä johtaa yhdyskuntatekniikan lautakunta.

Rakennushanke vaatii onnistuakseen asiantuntijoita. Arkkitehti-, rakenne-, LVI- ja sähkösuunnittelu ovat syytä toteuttaa asianmukaisesti. Unohtaa ei sovi myöskään ammattitaitoisten rakentajien, pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan merkitystä.

Hankkeen kustannuksista piirustusvaiheessa määräytyy jo noin 90 %. Huolellinen ja yksityiskohtainen suunnittelu säästää rakentajan varoja, helpottaa lupakäsittelyä ja lopulta itse rakentamista.

Rakennusjärjestyksessä määrätään suunnitelmille ennakkonäyttö. Rakennusvalvonta yhdessä hankkeeseen ryhtyvän kanssa tarkastaa ja hyväksyy luonnokset ja tarvittaessa jalostaa niitä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Rakentamisen pääsääntöinen aloittaminen sijoittuu alkukeväälle. Lupa-asioissa olisi syytä olla liikkeellä jo vuodenvaihteessa, jotta lupaprosessi olisi nopea ja ei hidastasi varsinaista rakentamista.

Rakennusluvat haetaan sähköisesti. Lupapisteen kautta voit olla yhteydessä rakennusvalvontaan ja hoitaa asioinnin ennakkokyselystä hankkeen päättymiseen saakka. Palvelu neuvoo yksityiskohtaisesti tarvittavan hakemuksen tekemisessä ja pitää osapuolet tietoisina hankkeen etenemisestä.

Kuusamon kaupungin rakennusvalvonta toivottaa tervetulleeksi kaikki Kuusamoon rakentavat.

Me palvelemme ja autamme kaikin mahdollisin keinoin, jotta hankkeenne onnistuu. Rakentaminen on tärkeä osa Koillismaan elinkeinotoimintaa. Rakennusvalvonta haluaa olla osaltaan mukana kehittämässä ja edesauttamassa sen kehittymistä ja hyvinvointia.

Kuusamon rakennusvalvonta