Hyppää sisältöön

Kaupunginhallituksen kokoustiedote 13.8.2025

Kuusamon kaupunginhallitus on kokouksessaan 12.8.2025 § 151 päättänyt Kuusamon kaupungin hakemuksesta Unicefin Lapsiystävällinen kunta- malliin.

Kuusamon kaupungin strategian arvoperustana on rakkaus lähimmäiseen ja luontoon. Kaupungin elinvoimaa lisäävänä tekijänä ja pitovoimatekijänä on tärkeä korostaa päätöksenteon yhteydessä lasten oikeuksien huomiointi. Päätöksenteossa tämä näkyy esimerkiksi siinä, että jatkossa kaupungin toimintojen suunnittelussa tulee tehdä säännöllistä lapsivaikutusten arviointia. Sivistystoimenjohtaja ja varhaiskasvatusjohtaja ovat tutustuneet keväällä 2025 Lapsiystävällinen kunta -mallin tavoitteisiin, pääperiaatteisiin ja kehittämistyön edellytyksiin, mallin työvaiheisiin, Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen kriteereihin ja kunnan ja Unicefin väliseen sitoumukseen.

Malliin hakeutuminen edellyttää kaupunginhallituksen virallista päätöstä, jossa nimetään koordinaattori ja koordinaatioryhmä, määritellään heidän tehtävänsä sekä valtuutetaan vastuuhenkilö hakemuksen täyttämiseen. Unicef tekee valinnat joulukuussa 2025.

Kaupunginhallitus 12.8.2025 pöytäkirja