Hyppää sisältöön
Kädet puristavat lämpimästi toisiaan.

SKY-sitouttava kouluyhteisötyö

SKY-sitouttava kouluyhteisötyö ja koulunuorisotyö kohtaavat Kuusamon perusopetuksessa

Tilanne Kuusamossa?

Koulujen oppilaiden, huoltajien sekä henkilöstön kanssa työ jatkuu edelleen. Koordinaattori/koulukohtauttaja jatkaa Kuusamon koulujen palveluksessa edelleen.

Uutena hankkeena on aloitettu opetukseen sitomattomien työntekijöiden osalta Koulunuorisotyön kehittäminen ala- ja yläkouluilla. Kehittämistyö aloitettiin syksyllä 2024 yhden työntekijän kanssa ja työtä jatkettiin keväällä toisen työntekijän palkkaamisella.

Syksyllä 2025 hankkeen jatkuessa, aloitti kaksi koulunuorisotyöntekijää. Syksyllä 2026 jatkoivat samaiset tehtävissä kaksi työntekijää. Kehittämistyössä tehdään tiivistä yhteistyötä nuorisopalvelujen kanssa.

TAVOITTEENA ON – Luonnostaan kohtaava ja osallistava koulunuorisotyö -toimintamallin käyttöönotto ensi vuoden loppupuolella.

 

Koulunuorisotyö ja koulukohtauttaja-toimintamalli Kuusamon perusopetuksessa lukuvuonna 2026 – 2027

Kuusamon kouluilla toimii kaksi koulunuorisotyöntekijää sekä kiertävä koulukohtauttaja, joka koordinoi heidän toimintaansa. He ovat opetukseen sitoutumattomia aikuisia, jotka tukevat kouluhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä osana kouluyhteisöä.

Mitä he tekevät?

  • Kuuntelevat, kannustavat ja motivoivat oppilaita
  • Järjestävät välituntitoimintaa, tapahtumia ja teematunteja
  • Kohtaavat oppilaita ja koulun henkilökuntaa arjessa
  • Tehostavat yhteistyötä opiskeluhuollon, hankkeiden ja nuorisopalvelujen kanssa
  • Toimivat lukuvuosi-, tasa-arvo- ja hyvinvointisuunnitelmien mukaisesti

 

Kohtauttavan koulutyön tiimi:
Työntekijä ja koulut, jossa työntekijä toimii:

Nilon, Nilonkankaan ja Mäkelän koulut
Silja Mustonen, koulunuorisotyöntekijä

Rukan yhtenäiskoulu ja Nissinvaaran koulu
Aada Aikkila, koulunuorisotyöntekijä

Nilo, Ruka ja keskustan alueen alakoulut
Susan Virkkula, koulukohtauttaja / kohtauttava koulutyön koordinaattori

 

Sitouttava kouluyhteisötyön kehittäminen jatkuu muillakin tavoilla Kuusamon perusopetuksessa:

Luovasti oppien -hanke

Koulupudokkuuden ehkäisyyn ja S2-opetuksen luovien menetelmien kehittämiseen alkoi Luovasti oppien -hanke syksyllä 2024. Hankkeessa työskentelee ”Koppari-ope”, jonka tehtävänä on tukea/opettaa arjessa oppilaita, joilla on haasteita koulunkäynnissä.

Hankkeessa luodaan yhden opettajan työpanoksella S2-oppilaille ”Yhteisöllisyyden ja oppimisen merkitys arjessa”-toimintamallia. Lisäksi hankkeessa toimii yksi joustavan perusopetuksen koulunkäynninohjaajaa, jotka tekevät yhteistyötä koulukohtauttajan kanssa. Tarkoituksena on luoda kouluympäristöä turvalliseksi ja tukevaksi harjoittelemalla tunne- ja turvataitoja oppilaiden kanssa.

 

Kuusamon malli sitouttavaan kouluyhteisötyöhön: Kuusamon malli – Sitouttava kouluyhteisötyö

Laki sekä siihen kytkeytyvät perusopetuksen opetussuunnitelman muutokset ovat voimassa 1.8.2023 lähtien.

 

Toiminnan kehittämisen alkujuuret

SKY –sitouttavan kouluyhteisötyön -pilotin tarkoituksena oli kehittää malleja, joilla sitoutetaan koulunkäyntiin ja kouluyhteisöön sekä vahvistetaan koulukulttuuria ja hyvinvointia kouluissa. Kohderyhmänä olivat 5.-9.-luokkien oppilaat ja heidän kanssaan työskentelevä henkilökunta.

Pilotteja oli useita Suomessa. Opetusministeriö koordinoi valtakunnallisesti hanketta, joka toteutettiin vuosina 2021-2023. Koillismaa-Kainuun pilottiin kuului seitsemän kuntaa: Kuusamo, Taivalkoski, Posio, Sotkamo, Paltamo, Hyrynsalmi ja Ristijärvi. Pilotissa työskenteli Kohtauttavan koulutyön koordinaattori ja neljä koulukohtauttajaa.

Koulukohtauttajat osana kouluyhteisötyötä

Koulukohtauttajat aloittivat toimintansa Kuusamossa syksyllä 2021. He ovat osa koulun henkilökuntaa ja tekevät moniammatillista yhteistyötä eri verkostojen kanssa. Heidän tavoitteenaan on toimia helposti lähestyttävänä ja turvallisena aikuisena oppilaille koulun arjessa. He kuuntelevat ja kohtaavat nuoria sekä ennaltaehkäisevät yksinäisyyttä ja kiusaamista. Lisäksi he edistävät hyvää luokkahenkeä ja yhteisöllisyyttä sekä pyrkivät parantamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Käytännön työssä koulukohtauttajat pitävät muun muassa erilaisia ryhmäytymis- ja teematunteja luokille. Teematuntien sisällöt räätälöidään luokkien tarpeiden mukaan ja ne voivat liittyä esimerkiksi kiusaamiseen tai tunnetaitoihin. Koulukohtauttajat järjestävät erilaisia tempauksia, kuten rastikiertelyä hyvinvointiin liittyen tai koko koulua koskevia teemapäiviä. He myös pitävät välituntitoimintaa tai kohtaavat nuoria hengailemalla heidän keskuudessaan.

#jokainenkoulupäiväontärkeä #koulussa #skykoulussa

Lisäksi rinnalla kulki toinen pilotointi – Hyvinvoiva yhteisö-hanke. Tämä kehittämistyön työntekijä toimii 1.-9.-luokkalaisten koulukohtauttajana Nilonkankaan alakoululla sekä Nilon yläkoululla.

Sitouttava kouluyhteisötyön kehittämistyö päätöksessä – Yhteisellä koulutiellä: käsikirja

Opetus- ja kulttuuriministeriön koordinoimaa kehittämistyötä tehtiin tiiviissä yhteistyössä Karvin, Opetushallituksen sekä erityisavustusta saaneiden pilottien kanssa. Perusopetuslain 26 pykälää muutettiin niin, että opetuksen järjestäjän on ennaltaehkäistävä poissaoloja sekä seurattava ja puututtava niihin suunnitelmallisesti. Laki sekä siihen kytkeytyvät perusopetuksen opetussuunnitelman muutokset ovat voimassa 1.8.2023 lähtien.

Tämä käsikirja toimii sekä Sitouttavan kouluyhteisötyö -hankkeen loppuraporttina että tukiaineistona paikalliselle toimeenpanolle. Käsikirjassa kuvataan poissaoloja ilmiönä, määritellään teemaan liittyvät keskeiset käsitteet, avataan lainsäädäntöön ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin tulleita muutoksia sekä annetaan kansallisia suuntaviivoja poissaolojen ehkäisemiseen sekä suunnitelmalliseen seurantaan ja puuttumiseen. Linkki kirjaan löytyy linkkilistasta.

Kouluvalmentajan käsikirja

Valtakunnallisen kehittämistyön aikana on koottu ja julkaistu kouluvalmentajan työn käsikirja. Käsikirja on suunniteltu tueksi opetuksenjärjestäjälle, koulun johdolle ja kouluvalmentajalle erityisesti uuden työmuodon alkaessa ja työn nivomisessa suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi osaksi koulun arkea. Yhteisöllistä työtä tekeviä ohjaajia työskentelee kouluissa kouluvalmentajan lisäksi monilla muillakin nimikkeillä kuten kouluyhteisöohjaaja, koulunuorisotyöntekijä, kasvatusohjaaja tai hyvinvointiohjaaja. Kouluvalmentaja-nimikettä on käytetty kansallisessa työn kehittämisessä yläkäsitteenä, joka kattaa kaikki eri ammattinimikkeet. Linkki kirjaan löytyy linkkilistasta.