Hyppää sisältöön
Salpalinjan juoksuhauta Kuusamossa

Salpalinja vie sotavuosiin

Kuusamon kaupunki on entisöinyt Kuusamon Lahtelan alueella vuosien 1940–1941 aikana rakennettuja Salpalinjan kenttälinnoituslaitteita. Alueella on 4,5 km pituinen sotahistoriallinen polku. Kohde sijaitsee Lämsänkyläntien varrella, noin 12 kilometriä Kuusamon keskustasta etelään.

Suomen itärajan suojaamiseksi aloitettiin talvisodan päätyttyä maalis-huhtikuussa 1940 Salpalinjan rakentaminen. Tarkoituksena oli linnoittaa koko itäraja Suomenlahdelta aina jäämeren rannalle asti. Kuusamoon rakennetuista Salpalinjan kohteista yksi oli Vanttajankannas.

Vanttajankannaksen sotahistoriallinen polku on noin 4,5 km pitkä ja kohtalaisen helppokulkuinen. Reitti on merkitty maastoon suuntaviitoilla sekä sinivalkoisilla maalimerkinnöillä. Polun varrelle on myös sijoitettu kohdeopasteita. Vanttajankannaksen Lahtelan alueen linnoituslaitteita on entisöity Kuusamon kaupungin toimesta vuosina 2016–2017, joten uutta nähtävää on runsaasti. Reitti toimii talvella lumikenkäilyreittinä.

Itsenäisen Suomen 100 vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kuusamon kaupunki on entisöinyt Kuusamon Lahtelan alueella vuosien 1940–1941 aikana rakennettuja Salpalinjan kenttälinnoituslaitteita. Lahtela on Kuusamon alueella sijaitsevista sotahistoriallisista kohteista tärkein (museoviraston määritys; rauhoitusluokitus 1).

Alueella sijaitsee Salpalinjan asemien lisäksi vuonna 1944 rakennettu kenttäradan rehuasema. Entisöity kohde on suunnattu kaiken ikäisille paikallisesta sotahistoriasta kiinnostuneille kuntalaisille sekä koti- ja ulkomaalaisille matkailijoille. Entisöinnin tarkoituksena on nostaa esille veteraanien ja siviilien välirauhan aikana tekemään historiallisesti merkittävää työtä itsenäisen Suomen puolesta ja vaalia tuota perintöä sekä mahdollistaa tiedon siirtyminen myös tuleville sukupolville.

Video Salpalinjan kunnostustöistä

Ohita videoupotus