Hyppää sisältöön

Kirjastoauto Kirjakka

Kuusamossa on ollut kirjastoauto vuodesta 1967. Nykyinen auto, Kirjakka, otettiin käyttöön elokuussa 2020. Kirjakka tuo kirjaston eri puolille laajaa pitäjää sekä päiväkoteihin ja kouluihin. Pysäkkejä on noin 240 ja ajokilometrejä kertyy n. 45 000 vuodessa.

Auton reitit on jaoteltu kahdelle viikolle, jolloin useimmilla pysäkeillä käydään joka toinen viikko. Aikataulua tarkistetaan tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan. Henkilökunnalle voi esittää pysäkkitoivomuksia.

Lisätietoa palvelusta antaa

Kirjastoauton aikataulut ja reitit 2023

Kirjastoauton reitit järjestettynä teiden mukaan. Reittiä klikkaamalla saa esiin pysäkit ja aikataulun.

Kirjastoauto ei vuonna 2023 liikennöi:

• eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen vuoksi 21.–26.3.
• koulujen hiihtoloman aikana 4.–10.3.
• kesätauon aikana 10.7.–6.8.
• koulujen syysloman aikana 23.–29.10.

Koulujen loma-aikoina ei käyntejä koululla.

  • Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Keskiviikko I

    Ajopäivät 2023:

    11.1. 25.1. 8.2. 22.2. 15.3. 29.3.
    12.4. 26.4. 10.5. 24.5. 7.6. 21.6.
    5.7. 16.8. 30.8. 13.9. 27.9. 11.10.
    1.11. 15.11. 29.11. 13.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 408:50
    Nilon kouluKatekeetantie 39:00-12:45
    Päiväkoti KirsikkaMaikuntie 513:30-14:00
    PääkirjastoKeskuskuja 414:15-16:15
    MajavasuoMajavasuontie 2016:40
    PappilanahoMeskusvaarantie 2816:50
    PeurasuoMeskusvaarantie 136c17:10
    PalojärviPalojärventie 3117:30
    MeskusvaaraAlatalontie 1tarvittaessa
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 8118:00
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 73b18:15
    Noukavaara Meskusvaarantie 45b18:30
    HeliharjuMeskusvaarantie 11b18:40
    PääkirjastoKeskuskuja 419:00
  • Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Torstai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:00
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1616:30
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1216:40
    HaatajaLohirannantie 917:00
    HaatajaHaatajantie 14a17:20
    VasaraperäRovaniementie 20417:30
    VasaraperäRovaniementie 22717:45
    JäkäläniemiJäkäläniementie 4018:15
    VaaralaJäkäläniementie 1318:20
    HaatajaRovaniementie 168 th18:40
    VälivaaraVälivaarantie 1919:00
    Oivanki Rovaniementie 5619:20
    OivankiRovaniementie 3419:30
    PalokangasRovaniementie 1719:50
    PääkirjastoKeskuskuja 4 20:10
  • Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
  • Perjantai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    20.1. 3.2. 17.2. 3.3. 21.4.
    5.5. 19.5. 2.6. 16.6. 30.6.
    11.8. 25.8. 8.9. 22.9. 6.10.
    20.10. 10.11. 24.11. 8.12. 22.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 412:45
    VuoriniemiVuoriniementie 2313:45
    PikkarainenVäinöläntie 14b14:10
    KallioluomaPikkaraisentie 15614:40
    TervaniemiHiltusentie 234b15:00
    AhvenniemiHiltusentie 21915:15
    HiltunenHiltusentie 10616:00
    KemiläLämsänkyläntie 184tarvittaessa
    HoikansuoHoikansuontie 1117:00
    KaihlaniemiKaihlaniementie 1117:40
    KaihlaniemiKaihlaniementie 9a17:50
    KaihlalahtiLämsänkyläntie 7718:10
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 33 18:30
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 27 18:45
    JunttilaJunttilantie 519:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Perjantai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    20.1. 3.2. 17.2. 3.3. 21.4.
    5.5. 19.5. 2.6. 16.6. 30.6.
    11.8. 25.8. 8.9. 22.9. 6.10.
    20.10. 10.11. 24.11. 8.12. 22.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 412:45
    VuoriniemiVuoriniementie 2313:45
    PikkarainenVäinöläntie 14b14:10
    KallioluomaPikkaraisentie 15614:40
    TervaniemiHiltusentie 234b15:00
    AhvenniemiHiltusentie 21915:15
    HiltunenHiltusentie 10616:00
    KemiläLämsänkyläntie 184tarvittaessa
    HoikansuoHoikansuontie 1117:00
    KaihlaniemiKaihlaniementie 1117:40
    KaihlaniemiKaihlaniementie 9a17:50
    KaihlalahtiLämsänkyläntie 7718:10
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 33 18:30
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 27 18:45
    JunttilaJunttilantie 519:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Perjantai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    20.1. 3.2. 17.2. 3.3. 21.4.
    5.5. 19.5. 2.6. 16.6. 30.6.
    11.8. 25.8. 8.9. 22.9. 6.10.
    20.10. 10.11. 24.11. 8.12. 22.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 412:45
    VuoriniemiVuoriniementie 2313:45
    PikkarainenVäinöläntie 14b14:10
    KallioluomaPikkaraisentie 15614:40
    TervaniemiHiltusentie 234b15:00
    AhvenniemiHiltusentie 21915:15
    HiltunenHiltusentie 10616:00
    KemiläLämsänkyläntie 184tarvittaessa
    HoikansuoHoikansuontie 1117:00
    KaihlaniemiKaihlaniementie 1117:40
    KaihlaniemiKaihlaniementie 9a17:50
    KaihlalahtiLämsänkyläntie 7718:10
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 33 18:30
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 27 18:45
    JunttilaJunttilantie 519:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
    Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Torstai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:00
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1616:30
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1216:40
    HaatajaLohirannantie 917:00
    HaatajaHaatajantie 14a17:20
    VasaraperäRovaniementie 20417:30
    VasaraperäRovaniementie 22717:45
    JäkäläniemiJäkäläniementie 4018:15
    VaaralaJäkäläniementie 1318:20
    HaatajaRovaniementie 168 th18:40
    VälivaaraVälivaarantie 1919:00
    Oivanki Rovaniementie 5619:20
    OivankiRovaniementie 3419:30
    PalokangasRovaniementie 1719:50
    PääkirjastoKeskuskuja 4 20:10
  • Perjantai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    20.1. 3.2. 17.2. 3.3. 21.4.
    5.5. 19.5. 2.6. 16.6. 30.6.
    11.8. 25.8. 8.9. 22.9. 6.10.
    20.10. 10.11. 24.11. 8.12. 22.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 412:45
    VuoriniemiVuoriniementie 2313:45
    PikkarainenVäinöläntie 14b14:10
    KallioluomaPikkaraisentie 15614:40
    TervaniemiHiltusentie 234b15:00
    AhvenniemiHiltusentie 21915:15
    HiltunenHiltusentie 10616:00
    KemiläLämsänkyläntie 184tarvittaessa
    HoikansuoHoikansuontie 1117:00
    KaihlaniemiKaihlaniementie 1117:40
    KaihlaniemiKaihlaniementie 9a17:50
    KaihlalahtiLämsänkyläntie 7718:10
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 33 18:30
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 27 18:45
    JunttilaJunttilantie 519:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Maanantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 49:30
    KajavaKajavantie 184b10:05
    KylmäläKajavantie 254a10:15
    KärpänkyläKoppelontie 610:30
    NevalaNevalantie 4711:15
    KivirantaKivirannantie 118a11:45
    KivirantaPehkosentie 612:10
    RiekkiRiekintie 22313:00
    MaivalaRiekintie 210c13:30
    MaivalaRiekintie 20813:45
    KiitämäRiekintie 174a14:00
    YläsuininkiRiekintie 9514:20
    MutkaniemiMultasniementie 1514:40
    MäättäläVuotungintie 22215:00
    MäättäläVuotungintie 27115:30
    PääkirjastoKeskuskuja 416:10
    Torstai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:30
    SaapunkiSaapungintie 2616:45
    MäkeläVuotungintie 47a17:00
    HeinolanvaaraNissinvaarantie 39a17:20
    NissinvaaraNissinvaarantie 1717:30
    NissinvaaraNissinvaarantie 31c17:45
    LatvapuroKärpänkyläntie 818:10
    SäynäjäKärpänkyläntie 10018:30
    HeikkiläKärpänkyläntie 17218:50
    HangasjärviMarjamaantie 5bcd19:15
    PurnunsuoKajavantie 6619:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Keskiviikko I

    Ajopäivät 2023:

    11.1. 25.1. 8.2. 22.2. 15.3. 29.3.
    12.4. 26.4. 10.5. 24.5. 7.6. 21.6.
    5.7. 16.8. 30.8. 13.9. 27.9. 11.10.
    1.11. 15.11. 29.11. 13.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 408:50
    Nilon kouluKatekeetantie 39:00-12:45
    Päiväkoti KirsikkaMaikuntie 513:30-14:00
    PääkirjastoKeskuskuja 414:15-16:15
    MajavasuoMajavasuontie 2016:40
    PappilanahoMeskusvaarantie 2816:50
    PeurasuoMeskusvaarantie 136c17:10
    PalojärviPalojärventie 3117:30
    MeskusvaaraAlatalontie 1tarvittaessa
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 8118:00
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 73b18:15
    Noukavaara Meskusvaarantie 45b18:30
    HeliharjuMeskusvaarantie 11b18:40
    PääkirjastoKeskuskuja 419:00
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
    Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00

     

  • Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
  • Maanantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 49:30
    KajavaKajavantie 184b10:05
    KylmäläKajavantie 254a10:15
    KärpänkyläKoppelontie 610:30
    NevalaNevalantie 4711:15
    KivirantaKivirannantie 118a11:45
    KivirantaPehkosentie 612:10
    RiekkiRiekintie 22313:00
    MaivalaRiekintie 210c13:30
    MaivalaRiekintie 20813:45
    KiitämäRiekintie 174a14:00
    YläsuininkiRiekintie 9514:20
    MutkaniemiMultasniementie 1514:40
    MäättäläVuotungintie 22215:00
    MäättäläVuotungintie 27115:30
    PääkirjastoKeskuskuja 416:10
  • Maanantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 49:30
    KajavaKajavantie 184b10:05
    KylmäläKajavantie 254a10:15
    KärpänkyläKoppelontie 610:30
    NevalaNevalantie 4711:15
    KivirantaKivirannantie 118a11:45
    KivirantaPehkosentie 612:10
    RiekkiRiekintie 22313:00
    MaivalaRiekintie 210c13:30
    MaivalaRiekintie 20813:45
    KiitämäRiekintie 174a14:00
    YläsuininkiRiekintie 9514:20
    MutkaniemiMultasniementie 1514:40
    MäättäläVuotungintie 22215:00
    MäättäläVuotungintie 27115:30
    PääkirjastoKeskuskuja 416:10
  • Perjantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
    KoskenkyläKoskenkyläntie 16116:30
    AlasalmiKoskenkyläntie 4116:50
    TörmäsenvaaraKoskenkyläntie 717:10
    SossonniemiSossonniementie 233 17:30
    HonkalaSossonniementie 21617:40
    Kantokylä Sossonniementie 158 18:00
    RaatesalmiRaatekuja 318:20
    RaatesalmiRaateranta 6 18:30
    PuutteenkyläSossonniementie 7318:50
    PuutteenkyläPiilolantie 819:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Maanantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 416:45
    NissinvaaraNissinvaarantie 1217:00
    NissinvaaraNissinjärventie 617:25
    RukajärviRukajärventie 5517:40
    Rukan päiväkotiUunikulmantie 318:00-18:30
    Ruka, KivilampiLammenraitti 118:40
    KuontilaKuontivaarantie 5019:00
    KuontilaKuontivaarantie 3919:15
    KuontilaKuontivaarantie 3019:15
    KuontilaKuontivaarantie 19tarvittaessa
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 2d19:45
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8a19:50
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8ctarvittaessa
    PääkirjastoKeskuskuja 420:15
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Torstai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:30
    SaapunkiSaapungintie 2616:45
    MäkeläVuotungintie 47a17:00
    HeinolanvaaraNissinvaarantie 39a17:20
    NissinvaaraNissinvaarantie 1717:30
    NissinvaaraNissinvaarantie 31c17:45
    LatvapuroKärpänkyläntie 818:10
    SäynäjäKärpänkyläntie 10018:30
    HeikkiläKärpänkyläntie 17218:50
    HangasjärviMarjamaantie 5bcd19:15
    PurnunsuoKajavantie 6619:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
    Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Maanantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 416:45
    NissinvaaraNissinvaarantie 1217:00
    NissinvaaraNissinjärventie 617:25
    RukajärviRukajärventie 5517:40
    Rukan päiväkotiUunikulmantie 318:00-18:30
    Ruka, KivilampiLammenraitti 118:40
    KuontilaKuontivaarantie 5019:00
    KuontilaKuontivaarantie 3919:15
    KuontilaKuontivaarantie 3019:15
    KuontilaKuontivaarantie 19tarvittaessa
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 2d19:45
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8a19:50
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8ctarvittaessa
    PääkirjastoKeskuskuja 420:15
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Torstai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:00
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1616:30
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1216:40
    HaatajaLohirannantie 917:00
    HaatajaHaatajantie 14a17:20
    VasaraperäRovaniementie 20417:30
    VasaraperäRovaniementie 22717:45
    JäkäläniemiJäkäläniementie 4018:15
    VaaralaJäkäläniementie 1318:20
    HaatajaRovaniementie 168 th18:40
    VälivaaraVälivaarantie 1919:00
    Oivanki Rovaniementie 5619:20
    OivankiRovaniementie 3419:30
    PalokangasRovaniementie 1719:50
    PääkirjastoKeskuskuja 4 20:10
  • Perjantai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    20.1. 3.2. 17.2. 3.3. 21.4.
    5.5. 19.5. 2.6. 16.6. 30.6.
    11.8. 25.8. 8.9. 22.9. 6.10.
    20.10. 10.11. 24.11. 8.12. 22.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 412:45
    VuoriniemiVuoriniementie 2313:45
    PikkarainenVäinöläntie 14b14:10
    KallioluomaPikkaraisentie 15614:40
    TervaniemiHiltusentie 234b15:00
    AhvenniemiHiltusentie 21915:15
    HiltunenHiltusentie 10616:00
    KemiläLämsänkyläntie 184tarvittaessa
    HoikansuoHoikansuontie 1117:00
    KaihlaniemiKaihlaniementie 1117:40
    KaihlaniemiKaihlaniementie 9a17:50
    KaihlalahtiLämsänkyläntie 7718:10
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 33 18:30
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 27 18:45
    JunttilaJunttilantie 519:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Keskiviikko I

    Ajopäivät 2023:

    11.1. 25.1. 8.2. 22.2. 15.3. 29.3.
    12.4. 26.4. 10.5. 24.5. 7.6. 21.6.
    5.7. 16.8. 30.8. 13.9. 27.9. 11.10.
    1.11. 15.11. 29.11. 13.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 408:50
    Nilon kouluKatekeetantie 39:00-12:45
    Päiväkoti KirsikkaMaikuntie 513:30-14:00
    PääkirjastoKeskuskuja 414:15-16:15
    MajavasuoMajavasuontie 2016:40
    PappilanahoMeskusvaarantie 2816:50
    PeurasuoMeskusvaarantie 136c17:10
    PalojärviPalojärventie 3117:30
    MeskusvaaraAlatalontie 1tarvittaessa
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 8118:00
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 73b18:15
    Noukavaara Meskusvaarantie 45b18:30
    HeliharjuMeskusvaarantie 11b18:40
    PääkirjastoKeskuskuja 419:00
  • Keskiviikko I

    Ajopäivät 2023:

    11.1. 25.1. 8.2. 22.2. 15.3. 29.3.
    12.4. 26.4. 10.5. 24.5. 7.6. 21.6.
    5.7. 16.8. 30.8. 13.9. 27.9. 11.10.
    1.11. 15.11. 29.11. 13.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 408:50
    Nilon kouluKatekeetantie 39:00-12:45
    Päiväkoti KirsikkaMaikuntie 513:30-14:00
    PääkirjastoKeskuskuja 414:15-16:15
    MajavasuoMajavasuontie 2016:40
    PappilanahoMeskusvaarantie 2816:50
    PeurasuoMeskusvaarantie 136c17:10
    PalojärviPalojärventie 3117:30
    MeskusvaaraAlatalontie 1tarvittaessa
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 8118:00
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 73b18:15
    Noukavaara Meskusvaarantie 45b18:30
    HeliharjuMeskusvaarantie 11b18:40
    PääkirjastoKeskuskuja 419:00
  • Torstai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:30
    SaapunkiSaapungintie 2616:45
    MäkeläVuotungintie 47a17:00
    HeinolanvaaraNissinvaarantie 39a17:20
    NissinvaaraNissinvaarantie 1717:30
    NissinvaaraNissinvaarantie 31c17:45
    LatvapuroKärpänkyläntie 818:10
    SäynäjäKärpänkyläntie 10018:30
    HeikkiläKärpänkyläntie 17218:50
    HangasjärviMarjamaantie 5bcd19:15
    PurnunsuoKajavantie 6619:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
  • Keskiviikko I

    Ajopäivät 2023:

    11.1. 25.1. 8.2. 22.2. 15.3. 29.3.
    12.4. 26.4. 10.5. 24.5. 7.6. 21.6.
    5.7. 16.8. 30.8. 13.9. 27.9. 11.10.
    1.11. 15.11. 29.11. 13.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 408:50
    Nilon kouluKatekeetantie 39:00-12:45
    Päiväkoti KirsikkaMaikuntie 513:30-14:00
    PääkirjastoKeskuskuja 414:15-16:15
    MajavasuoMajavasuontie 2016:40
    PappilanahoMeskusvaarantie 2816:50
    PeurasuoMeskusvaarantie 136c17:10
    PalojärviPalojärventie 3117:30
    MeskusvaaraAlatalontie 1tarvittaessa
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 8118:00
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 73b18:15
    Noukavaara Meskusvaarantie 45b18:30
    HeliharjuMeskusvaarantie 11b18:40
    PääkirjastoKeskuskuja 419:00
  • Maanantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 49:30
    KajavaKajavantie 184b10:05
    KylmäläKajavantie 254a10:15
    KärpänkyläKoppelontie 610:30
    NevalaNevalantie 4711:15
    KivirantaKivirannantie 118a11:45
    KivirantaPehkosentie 612:10
    RiekkiRiekintie 22313:00
    MaivalaRiekintie 210c13:30
    MaivalaRiekintie 20813:45
    KiitämäRiekintie 174a14:00
    YläsuininkiRiekintie 9514:20
    MutkaniemiMultasniementie 1514:40
    MäättäläVuotungintie 22215:00
    MäättäläVuotungintie 27115:30
    PääkirjastoKeskuskuja 416:10
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
    Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
  • Maanantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 49:30
    KajavaKajavantie 184b10:05
    KylmäläKajavantie 254a10:15
    KärpänkyläKoppelontie 610:30
    NevalaNevalantie 4711:15
    KivirantaKivirannantie 118a11:45
    KivirantaPehkosentie 612:10
    RiekkiRiekintie 22313:00
    MaivalaRiekintie 210c13:30
    MaivalaRiekintie 20813:45
    KiitämäRiekintie 174a14:00
    YläsuininkiRiekintie 9514:20
    MutkaniemiMultasniementie 1514:40
    MäättäläVuotungintie 22215:00
    MäättäläVuotungintie 27115:30
    PääkirjastoKeskuskuja 416:10
  • Maanantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 416:45
    NissinvaaraNissinvaarantie 1217:00
    NissinvaaraNissinjärventie 617:25
    RukajärviRukajärventie 5517:40
    Rukan päiväkotiUunikulmantie 318:00-18:30
    Ruka, KivilampiLammenraitti 118:40
    KuontilaKuontivaarantie 5019:00
    KuontilaKuontivaarantie 3919:15
    KuontilaKuontivaarantie 3019:15
    KuontilaKuontivaarantie 19tarvittaessa
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 2d19:45
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8a19:50
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8ctarvittaessa
    PääkirjastoKeskuskuja 420:15
    Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Maanantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 416:45
    NissinvaaraNissinvaarantie 1217:00
    NissinvaaraNissinjärventie 617:25
    RukajärviRukajärventie 5517:40
    Rukan päiväkotiUunikulmantie 318:00-18:30
    Ruka, KivilampiLammenraitti 118:40
    KuontilaKuontivaarantie 5019:00
    KuontilaKuontivaarantie 3919:15
    KuontilaKuontivaarantie 3019:15
    KuontilaKuontivaarantie 19tarvittaessa
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 2d19:45
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8a19:50
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8ctarvittaessa
    PääkirjastoKeskuskuja 420:15
    Torstai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:30
    SaapunkiSaapungintie 2616:45
    MäkeläVuotungintie 47a17:00
    HeinolanvaaraNissinvaarantie 39a17:20
    NissinvaaraNissinvaarantie 1717:30
    NissinvaaraNissinvaarantie 31c17:45
    LatvapuroKärpänkyläntie 818:10
    SäynäjäKärpänkyläntie 10018:30
    HeikkiläKärpänkyläntie 17218:50
    HangasjärviMarjamaantie 5bcd19:15
    PurnunsuoKajavantie 6619:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Maanantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 416:45
    NissinvaaraNissinvaarantie 1217:00
    NissinvaaraNissinjärventie 617:25
    RukajärviRukajärventie 5517:40
    Rukan päiväkotiUunikulmantie 318:00-18:30
    Ruka, KivilampiLammenraitti 118:40
    KuontilaKuontivaarantie 5019:00
    KuontilaKuontivaarantie 3919:15
    KuontilaKuontivaarantie 3019:15
    KuontilaKuontivaarantie 19tarvittaessa
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 2d19:45
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8a19:50
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8ctarvittaessa
    PääkirjastoKeskuskuja 420:15
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Keskiviikko I

    Ajopäivät 2023:

    11.1. 25.1. 8.2. 22.2. 15.3. 29.3.
    12.4. 26.4. 10.5. 24.5. 7.6. 21.6.
    5.7. 16.8. 30.8. 13.9. 27.9. 11.10.
    1.11. 15.11. 29.11. 13.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 408:50
    Nilon kouluKatekeetantie 39:00-12:45
    Päiväkoti KirsikkaMaikuntie 513:30-14:00
    PääkirjastoKeskuskuja 414:15-16:15
    MajavasuoMajavasuontie 2016:40
    PappilanahoMeskusvaarantie 2816:50
    PeurasuoMeskusvaarantie 136c17:10
    PalojärviPalojärventie 3117:30
    MeskusvaaraAlatalontie 1tarvittaessa
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 8118:00
    MeskusvaaraMeskusvaarantie 73b18:15
    Noukavaara Meskusvaarantie 45b18:30
    HeliharjuMeskusvaarantie 11b18:40
    PääkirjastoKeskuskuja 419:00
  • Maanantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 49:30
    KajavaKajavantie 184b10:05
    KylmäläKajavantie 254a10:15
    KärpänkyläKoppelontie 610:30
    NevalaNevalantie 4711:15
    KivirantaKivirannantie 118a11:45
    KivirantaPehkosentie 612:10
    RiekkiRiekintie 22313:00
    MaivalaRiekintie 210c13:30
    MaivalaRiekintie 20813:45
    KiitämäRiekintie 174a14:00
    YläsuininkiRiekintie 9514:20
    MutkaniemiMultasniementie 1514:40
    MäättäläVuotungintie 22215:00
    MäättäläVuotungintie 27115:30
    PääkirjastoKeskuskuja 416:10
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Perjantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
    KoskenkyläKoskenkyläntie 16116:30
    AlasalmiKoskenkyläntie 4116:50
    TörmäsenvaaraKoskenkyläntie 717:10
    SossonniemiSossonniementie 233 17:30
    HonkalaSossonniementie 21617:40
    Kantokylä Sossonniementie 158 18:00
    RaatesalmiRaatekuja 318:20
    RaatesalmiRaateranta 6 18:30
    PuutteenkyläSossonniementie 7318:50
    PuutteenkyläPiilolantie 819:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Perjantai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    20.1. 3.2. 17.2. 3.3. 21.4.
    5.5. 19.5. 2.6. 16.6. 30.6.
    11.8. 25.8. 8.9. 22.9. 6.10.
    20.10. 10.11. 24.11. 8.12. 22.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 412:45
    VuoriniemiVuoriniementie 2313:45
    PikkarainenVäinöläntie 14b14:10
    KallioluomaPikkaraisentie 15614:40
    TervaniemiHiltusentie 234b15:00
    AhvenniemiHiltusentie 21915:15
    HiltunenHiltusentie 10616:00
    KemiläLämsänkyläntie 184tarvittaessa
    HoikansuoHoikansuontie 1117:00
    KaihlaniemiKaihlaniementie 1117:40
    KaihlaniemiKaihlaniementie 9a17:50
    KaihlalahtiLämsänkyläntie 7718:10
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 33 18:30
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 27 18:45
    JunttilaJunttilantie 519:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Perjantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
    KoskenkyläKoskenkyläntie 16116:30
    AlasalmiKoskenkyläntie 4116:50
    TörmäsenvaaraKoskenkyläntie 717:10
    SossonniemiSossonniementie 233 17:30
    HonkalaSossonniementie 21617:40
    Kantokylä Sossonniementie 158 18:00
    RaatesalmiRaatekuja 318:20
    RaatesalmiRaateranta 6 18:30
    PuutteenkyläSossonniementie 7318:50
    PuutteenkyläPiilolantie 819:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Perjantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
    KoskenkyläKoskenkyläntie 16116:30
    AlasalmiKoskenkyläntie 4116:50
    TörmäsenvaaraKoskenkyläntie 717:10
    SossonniemiSossonniementie 233 17:30
    HonkalaSossonniementie 21617:40
    Kantokylä Sossonniementie 158 18:00
    RaatesalmiRaatekuja 318:20
    RaatesalmiRaateranta 6 18:30
    PuutteenkyläSossonniementie 7318:50
    PuutteenkyläPiilolantie 819:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Maanantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 49:30
    KajavaKajavantie 184b10:05
    KylmäläKajavantie 254a10:15
    KärpänkyläKoppelontie 610:30
    NevalaNevalantie 4711:15
    KivirantaKivirannantie 118a11:45
    KivirantaPehkosentie 612:10
    RiekkiRiekintie 22313:00
    MaivalaRiekintie 210c13:30
    MaivalaRiekintie 20813:45
    KiitämäRiekintie 174a14:00
    YläsuininkiRiekintie 9514:20
    MutkaniemiMultasniementie 1514:40
    MäättäläVuotungintie 22215:00
    MäättäläVuotungintie 27115:30
    PääkirjastoKeskuskuja 416:10
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Perjantai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    20.1. 3.2. 17.2. 3.3. 21.4.
    5.5. 19.5. 2.6. 16.6. 30.6.
    11.8. 25.8. 8.9. 22.9. 6.10.
    20.10. 10.11. 24.11. 8.12. 22.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 412:45
    VuoriniemiVuoriniementie 2313:45
    PikkarainenVäinöläntie 14b14:10
    KallioluomaPikkaraisentie 15614:40
    TervaniemiHiltusentie 234b15:00
    AhvenniemiHiltusentie 21915:15
    HiltunenHiltusentie 10616:00
    KemiläLämsänkyläntie 184tarvittaessa
    HoikansuoHoikansuontie 1117:00
    KaihlaniemiKaihlaniementie 1117:40
    KaihlaniemiKaihlaniementie 9a17:50
    KaihlalahtiLämsänkyläntie 7718:10
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 33 18:30
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 27 18:45
    JunttilaJunttilantie 519:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Torstai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:00
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1616:30
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1216:40
    HaatajaLohirannantie 917:00
    HaatajaHaatajantie 14a17:20
    VasaraperäRovaniementie 20417:30
    VasaraperäRovaniementie 22717:45
    JäkäläniemiJäkäläniementie 4018:15
    VaaralaJäkäläniementie 1318:20
    HaatajaRovaniementie 168 th18:40
    VälivaaraVälivaarantie 1919:00
    Oivanki Rovaniementie 5619:20
    OivankiRovaniementie 3419:30
    PalokangasRovaniementie 1719:50
    PääkirjastoKeskuskuja 4 20:10
  • Maanantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 416:45
    NissinvaaraNissinvaarantie 1217:00
    NissinvaaraNissinjärventie 617:25
    RukajärviRukajärventie 5517:40
    Rukan päiväkotiUunikulmantie 318:00-18:30
    Ruka, KivilampiLammenraitti 118:40
    KuontilaKuontivaarantie 5019:00
    KuontilaKuontivaarantie 3919:15
    KuontilaKuontivaarantie 3019:15
    KuontilaKuontivaarantie 19tarvittaessa
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 2d19:45
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8a19:50
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8ctarvittaessa
    PääkirjastoKeskuskuja 420:15
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Torstai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:30
    SaapunkiSaapungintie 2616:45
    MäkeläVuotungintie 47a17:00
    HeinolanvaaraNissinvaarantie 39a17:20
    NissinvaaraNissinvaarantie 1717:30
    NissinvaaraNissinvaarantie 31c17:45
    LatvapuroKärpänkyläntie 818:10
    SäynäjäKärpänkyläntie 10018:30
    HeikkiläKärpänkyläntie 17218:50
    HangasjärviMarjamaantie 5bcd19:15
    PurnunsuoKajavantie 6619:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
    Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Tiistai II

    Ajopäivät 2023:

    17.1. 31.1. 14.2. 28.2. 4.4. 18.4.
    2.5. 16.5. 30.5. 13.6. 27.6. 8.8.
    22.8. 5.9. 19.9. 3.10. 17.10.
    7.11. 21.11. 5.12. 19.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 4 08:40
    Maaseläntien päiväkotiMaaseläntie 32 9:00-9:30
    Päiväkoti TaikareppuKirkkotie 23 C 9:40-10:10
    Kirkkokedon kouluKitronintie 210.20-12.20
    PääkirjastoKeskuskuja 412.40-13.00
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 9atarvittaessa
    PohjolanvaaraPohjolanvaarantie 7btarvittaessa
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 12114:30
    PenttilänvaaraPenttilänvaarantie 113a14:45
    HeinävaaraKuloharjuntie 6415:15
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 40a15:35
    PulkkasenvaaraPulkkasentie 3715:45
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 3116:00
    KuivasenvaaraKuivasenvaarantie 2716:15
    PurnunvaaraKuloharjuntie 9416:30
    LammelaKuloharjuntie 12216:45
    JokilampiKuloharjuntie 18917:00
    LehtovaaraLehtovaarantie 3117:40
    KurkijärviKurkijärventie 13218:15
    KurkijärviKurkijärventie 12818:20
    KurkijärviKurkijärventie 6218:45
    KurkijärviKurkijärventie 5019:00
    MaanselkäSarviperäntie 1419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Tiistai I

    Ajopäivät 2023:

    10.1. 24.1. 7.2. 21.2. 14.3. 28.3.
    11.4. 25.4. 9.5. 23.5. 6.6. 20.6.
    4.7. 15.8. 29.8. 12.9. 26.9. 10.10.
    31.10. 14.11. 28.11. 12.12.


    * Koulujen loma-aikoina 10.15-10.45

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    Tolpanniemen koulu*Santeri-Ivalontie 4 9:15-10:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 411:00
    Käylän kouluRinneahontie 311:50-12:25
    SarvivaaraSarvivaarantie 19113:00
    SarvivaaraSarvivaarantie 5713:30
    OllilaSallantie 14013:50
    KiutaköngäsLiikasenvaarantie 13214:45
    IsokuusikkoIsokuusikontie 1915:00
    Isokuusikko Isokuusikontie 41 15:10
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 25115:35
    LiikasenvaaraLiikasenvaarantie 21216:00
    KumpuniemiKumpulantie 916:25
    KäyläLiikasenvaarantie 5a16:45
    KäyläKäyläntie 2417:00-17:30
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 27 17:35
    KurtinvaaraKurtinvaarantie 3217:45
    MustosenvaaraMustosenvaarantie 20118:30
    Rukan kouluRukankouluntie 3019:00-19:20
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Perjantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
    KoskenkyläKoskenkyläntie 16116:30
    AlasalmiKoskenkyläntie 4116:50
    TörmäsenvaaraKoskenkyläntie 717:10
    SossonniemiSossonniementie 233 17:30
    HonkalaSossonniementie 21617:40
    Kantokylä Sossonniementie 158 18:00
    RaatesalmiRaatekuja 318:20
    RaatesalmiRaateranta 6 18:30
    PuutteenkyläSossonniementie 7318:50
    PuutteenkyläPiilolantie 819:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Torstai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:00
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1616:30
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1216:40
    HaatajaLohirannantie 917:00
    HaatajaHaatajantie 14a17:20
    VasaraperäRovaniementie 20417:30
    VasaraperäRovaniementie 22717:45
    JäkäläniemiJäkäläniementie 4018:15
    VaaralaJäkäläniementie 1318:20
    HaatajaRovaniementie 168 th18:40
    VälivaaraVälivaarantie 1919:00
    Oivanki Rovaniementie 5619:20
    OivankiRovaniementie 3419:30
    PalokangasRovaniementie 1719:50
    PääkirjastoKeskuskuja 4 20:10
  • Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
  • Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Maanantai II

    Ajopäivät 2023:

    16.1. 30.1. 13.2. 27.2. 20.3. 3.4.
    17.4. 15.5. 29.5. 12.6. 26.6. 7.8.
    21.8. 4.9. 18.9. 2.10. 16.10. 6.11.
    20.11. 4.12. 18.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 48:30
    Rukan alakouluRukankouluntie 309:00-10:30
    Rukan yläkouluRukankouluntie 3010:30-12:00
    LehtomanninenLehtomannisentie 34a13:40
    SoivioPoussuntie 125b14:00
    SoivioSoiviojärventie 1214.:10
    MurtovaaraKauppatie 3tarvittaessa
    MurtovaaraKurvisentie 2b14:40
    TeerirantaKurvisentie 22415:20
    TeerirantaKurvisentie 24515:30
    TeerirantaTeerirannantie 13a15:50
    HeikkisennivaIrnintie 102a16:45
    IrniIrninniementie 1atarvittaessa
    RiiheläKajaanintie 42817:25
    KeroKeronrannantie th.17:50
    PoussuPoussuntie 42a18:25
    PoussuPoussuntie 3618:45
    PoussuPoussuntie 3419:00
    PääkirjastoKeskuskuja 419:45
  • Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Maanantai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 416:45
    NissinvaaraNissinvaarantie 1217:00
    NissinvaaraNissinjärventie 617:25
    RukajärviRukajärventie 5517:40
    Rukan päiväkotiUunikulmantie 318:00-18:30
    Ruka, KivilampiLammenraitti 118:40
    KuontilaKuontivaarantie 5019:00
    KuontilaKuontivaarantie 3919:15
    KuontilaKuontivaarantie 3019:15
    KuontilaKuontivaarantie 19tarvittaessa
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 2d19:45
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8a19:50
    NissinvaaraNälkämöharjuntie 8ctarvittaessa
    PääkirjastoKeskuskuja 420:15
    Perjantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    13.1. 27.1. 10.2. 24.2. 17.3. 31.3.
    14.4. 28.4. 12.5. 26.5. 9.6. 23.6.
    7.7. 18.8. 1.9. 15.9. 29.9. 13.10.
    27.10. 3.11. 17.11. 1.12. 15.2.

    PääkirjastoKeskuskuja 48:45
    Porkkatörmän päiväkotiPorkkatie 18:50-9:20
    Petäjäkankaan päiväkotiKitkantie 104 09:30-10:00
    Rukan päiväkoditUunikulmantie 3a10:30-10:50
    KantojokiKemijärventie 31911:10
    TörmäläTörmäläntie 1612:00
    PatoniemiTolvantie 7a12:30
    AirisniemiAirisniementie 912:50
    AirisniemiTolvantie 45tarvittaessa
    PiilolaTolvantie 117/11913:00
    Keski-KitkaAlakitkantie 105a13:15
    KitkaAlakitkantie 52a13:30
    KitkaAlakitkantie 42a13:45
    HoltinniemiHoltinniementie 5214:30
    HoltinniemiHoltinniementie 1914:45
    SalminenMustosenvaarantie 9415:00
    PääkirjastoKeskuskuja 415:40
  • Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
  • Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
  • Torstai II päivä

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Mäkelän kouluSaapungintie 99:00-10:15
    AlavuotunkiAlavuotungintie 2810:45
    AlavuotunkiTahkolanrannantie 11011:00
    VirkkulaVirkkulan kylätie 7a11:20
    ViipusHakojärventien th11:40
    JuumaRiekamontie 112:30
    Juuma LeirikeskusJuumantie 12612:45
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 1813:00
    SäkkilänvaaraSäkkiläntie 713:10
    KäyläKäyläntie 2413:30-14:00
    VirranniemiVirranniementie 1114:30
    TakkusalmiKemijärventie 39314:40
    TakkusalmiKemijärventie 38414:50
    PääkirjastoKeskuskuja 415:30
  • Perjantai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    20.1. 3.2. 17.2. 3.3. 21.4.
    5.5. 19.5. 2.6. 16.6. 30.6.
    11.8. 25.8. 8.9. 22.9. 6.10.
    20.10. 10.11. 24.11. 8.12. 22.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 412:45
    VuoriniemiVuoriniementie 2313:45
    PikkarainenVäinöläntie 14b14:10
    KallioluomaPikkaraisentie 15614:40
    TervaniemiHiltusentie 234b15:00
    AhvenniemiHiltusentie 21915:15
    HiltunenHiltusentie 10616:00
    KemiläLämsänkyläntie 184tarvittaessa
    HoikansuoHoikansuontie 1117:00
    KaihlaniemiKaihlaniementie 1117:40
    KaihlaniemiKaihlaniementie 9a17:50
    KaihlalahtiLämsänkyläntie 7718:10
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 33 18:30
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 27 18:45
    JunttilaJunttilantie 519:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Maanantai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    9.1. 23.1. 6.2. 20.2. 13.3. 27.3.
    24.4. 8.5. 22.5. 5.6. 19.6.
    3.7. 14.8. 28.8. 11.9. 25.9. 9.10.
    30.10. 13.11. 27.11. 11.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 49:30
    KajavaKajavantie 184b10:05
    KylmäläKajavantie 254a10:15
    KärpänkyläKoppelontie 610:30
    NevalaNevalantie 4711:15
    KivirantaKivirannantie 118a11:45
    KivirantaPehkosentie 612:10
    RiekkiRiekintie 22313:00
    MaivalaRiekintie 210c13:30
    MaivalaRiekintie 20813:45
    KiitämäRiekintie 174a14:00
    YläsuininkiRiekintie 9514:20
    MutkaniemiMultasniementie 1514:40
    MäättäläVuotungintie 22215:00
    MäättäläVuotungintie 27115:30
    PääkirjastoKeskuskuja 416:10
    Torstai I päivä

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.

    PääkirjastoKeskuskuja 409:00
    MäättälänvaaraVuotungintie 24209:25
    VuotunkiVuotungintie 33610:00
    VuotunkiVirkkulantie 230b10:20
    VuotunkiVirkkulantie 23610:30
    VuotunkiVirkkulantie 24810:50
    JyrkänkoskiVuotungintie 30011:00
    HeponiemiHeponiementie 2211:45
    KuntijärviKuntijärventie 4312:10
    SärkiluomaSärkiluomantie 4113:00
    LehtoKiviperäntie 80a+b13:30
    LehtoSiirtomaantie 513:45
    MäättälänvaaraKiviperäntie 1114:00
    Määttälänvaara Määttälänvaarantie 714:20
    VaimojärviVaimojärventie 214:45
    Niva-ahoVuotungintie 19915:15
    SarvilampiMatosuontie 10415:30
    VaaralaVuotungintie 15215:50
    PääkirjastoKeskuskuja 416:20
    Torstai I ilta

    Ajopäivät 2023:

    12.1. 26.1. 9.2. 23.2. 16.3.
    29.3. 13.4. 27.4. 11.5. 25.5.
    8.6. 22.6. 6.7. 17.8. 31.8. 14.9.
    28.9. 12.10. 2.11. 16.11. 30.11.
    14.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:30
    SaapunkiSaapungintie 2616:45
    MäkeläVuotungintie 47a17:00
    HeinolanvaaraNissinvaarantie 39a17:20
    NissinvaaraNissinvaarantie 1717:30
    NissinvaaraNissinvaarantie 31c17:45
    LatvapuroKärpänkyläntie 818:10
    SäynäjäKärpänkyläntie 10018:30
    HeikkiläKärpänkyläntie 17218:50
    HangasjärviMarjamaantie 5bcd19:15
    PurnunsuoKajavantie 6619:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Perjantai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    20.1. 3.2. 17.2. 3.3. 21.4.
    5.5. 19.5. 2.6. 16.6. 30.6.
    11.8. 25.8. 8.9. 22.9. 6.10.
    20.10. 10.11. 24.11. 8.12. 22.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 412:45
    VuoriniemiVuoriniementie 2313:45
    PikkarainenVäinöläntie 14b14:10
    KallioluomaPikkaraisentie 15614:40
    TervaniemiHiltusentie 234b15:00
    AhvenniemiHiltusentie 21915:15
    HiltunenHiltusentie 10616:00
    KemiläLämsänkyläntie 184tarvittaessa
    HoikansuoHoikansuontie 1117:00
    KaihlaniemiKaihlaniementie 1117:40
    KaihlaniemiKaihlaniementie 9a17:50
    KaihlalahtiLämsänkyläntie 7718:10
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 33 18:30
    Ronkaisenniemi Ronkaisenniementie 27 18:45
    JunttilaJunttilantie 519:10
    PääkirjastoKeskuskuja 419:30
  • Torstai II ilta

    Ajopäivät 2023:

    19.1. 2.2. 16.2. 2.3. 6.4. 20.4.
    4.5. 1.6. 15.6. 29.6. 10.8. 24.8.
    7.9. 21.9. 5.10. 19.10. 9.11.
    23.11. 7.12. 21.12.


    PääkirjastoKeskuskuja 416:00
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1616:30
    SyrjäsuoSyrjäsuontie 1216:40
    HaatajaLohirannantie 917:00
    HaatajaHaatajantie 14a17:20
    VasaraperäRovaniementie 20417:30
    VasaraperäRovaniementie 22717:45
    JäkäläniemiJäkäläniementie 4018:15
    VaaralaJäkäläniementie 1318:20
    HaatajaRovaniementie 168 th18:40
    VälivaaraVälivaarantie 1919:00
    Oivanki Rovaniementie 5619:20
    OivankiRovaniementie 3419:30
    PalokangasRovaniementie 1719:50
    PääkirjastoKeskuskuja 4 20:10
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00
  • Keskiviikko II

    Ajopäivät 2023:

    18.1. 1.2. 15.2. 1.3. 5.4. 19.4.
    3.5. 17.5. 31.5. 14.6. 28.6.
    9.8. 23.8. 6.9. 20.9. 4.10. 18.10.
    8.11. 22.11. 20.12.

    * Koulujen loma-aikoina 10.00-10.30

    PääkirjastoKeskuskuja 408:45
    Nissinvaaran kouluNissinjärventie 609:00-09:45
    Torangin kouluKiestingintie 110:15-12:45*
    PääkirjastoKeskuskuja 413:00
    KuoliovaaraOuluntie 22713:30
    KuoliovaaraVääräniementie 913:40
    KuoliovaaraOuluntie 26113:55
    KuoliovaaraOuluntie 268btarvittaessa
    VisalaOuluntie 29414:20
    KiviahoSärkeläntie 2814:40
    ElehväElehväntie 614:50
    SärkeläSärkeläntie 120a15:20
    PahkalaPahkalantie 1315:45
    PahkalaPahkalantie 116:00
    HukkanenHukkasentie 37b16:30
    VisalaHukkasentie th16:45
    KäsmäKäsmäntie 8617:15
    KäsmäKäsmäntie 96d17:30
    KäsmäKäsmäntie 4317:45
    RepovaaraKäsmäntie 1618:00
    VääräjärviVääräjärventie 2218:10
    KuoliovaaraKuoliontie 618:30
    TavelaTavelantie 2819:00
    TavelaTavelantie 3619:15
    TavelaTavelantie 4419:30
    PääkirjastoKeskuskuja 420:00