Suomessa lehtipuhaltimen käyttö hiekoitushiekan poistamiseen on kielletty suurimmassa osassa kuntia, koska menetelmä nostattaa runsaasti katupölyä ja heikentää ilmanlaatua. Kielto perustuu yleisesti kuntien ympäristönsuojelumääräyksiin, joissa rajoitusta perustellaan sekä terveys- että viihtyisyyshaitoilla.
Kuusamon, Posion ja Taivalkosken kunnilla ei ole omia ympäristönsuojelumääräyksiä, joten verkkosivuilta ei löydy erillistä määräystä, joka koskisi lehtipuhaltimen käyttöä hiekoitushiekan poistossa. Noudatamme kuitenkin samaa valtakunnallista ympäristönsuojelulainsäädäntöä kuin muuallakin Suomessa. Tämän vuoksi kuivaa hiekoitushiekkaa ei saa poistaa tavoilla, jotka aiheuttavat voimakasta pölyämistä.
Ympäristönsuojelulain mukaan sen soveltamisalaan kuuluu toiminta, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Pilaantumisella tarkoitetaan päästöä, joka yksin tai yhdessä muiden päästöjen kanssa voi aiheuttaa esimerkiksi terveyshaittoja tai heikentää ympäristön yleistä viihtyisyyttä.
Keväisin katupöly on yksi merkittävimmistä ilmanlaadun heikkenemisen aiheuttajista Suomessa. Se muodostuu pääasiassa talven aikana kertyneestä hiekoitushiekasta, asfaltin kulumisesta sekä ajoneuvojen nostattamasta irtoaineksesta. Katupöly sisältää hengitettäviä ja pienikokoisia hiukkasia, jotka voivat kulkeutua syvälle keuhkoihin. Altistuminen katupölylle voi aiheuttaa nuhaa, yskää, kurkun karheutta, silmien kirvelyä ja jopa hengenahdistusta. Oireet ovat erityisen voimakkaita pienillä lapsilla, iäkkäillä sekä henkilöillä, joilla on astma, keuhkoahtaumatauti tai sydän- ja verisuonisairauksia.
Hiekoitushiekka tulisi poistaa siten, että pölyäminen jää vähäiseksi. Pölyämisen torjunnan tarve vaihtelee sääolosuhteiden mukaan. Pölyä voidaan ehkäistä esimerkiksi kastelemalla puhdistettava alue ennen työn aloittamista.
