Hyppää sisältöön

Kohti yhä parempaa Kuusamoa – osallistu ja vaikuta kirkonkylän kaavoitukseen

Kirkonkylän osayleiskaavan yleisötilaisuus tiistaina 24.3. klo 17-19

Kuusamon kaupunki laatii parhaillaan oikeusvaikutteista Kirkonkylän osayleiskaavaa Kuusamon keskustaajamaan ja sen lähiympäristöön. Samalla kartoitetaan näkemyksiä keskustan pitkän aikavälin kehittämisestä ja siitä, millaiseksi älykäs, kestävä ja ilmastonmuutokseen sopeutuva keskusta voisi tulevaisuudessa muodostua. Suunnittelun tavoitteena on luoda edellytyksiä yhä parempaan tulevaisuuteen asua ja elää Kuusamossa.

Kirkonkylän osayleiskaavatyötä ohjaavat koko kunnan laajuinen Kuusamon oikeusvaikutteinen strateginen yleiskaava sekä Pohjois-Pohjanmaan 1. 2. ja 3. vaihemaakuntakaava ja ilmasto- ja energiavaihemaakuntakaava. Osayleiskaava ohjaa alueidenkäytön pitkäjänteistä kehittämistä ja luo kasvun mahdollisuuksia alueelle, jossa asuu yli 60 % kuusamolaisista vakituisista asukkaista. Suunnittelun lähtökohtina ovat alueen omaleimaisuuden ja paikallisuuden huomioon ottaminen ja taajamakuvan selkeyttäminen.

Kirkonkylän osayleiskaavan tavoitteena on arvioida vakituisen asumisen tiivistämis- ja laajennustarpeet. Arkiliikkumisen näkökulmasta on tavoitteena kehittää jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä sekä virkistys-, viher- ja vesistöalueita. Lisäksi huomioidaan ilmastoystävällinen liikkuminen, kuten joukkoliikenteen parantaminen ja sujuvat yhteydet keskustan ja Rukan välillä.

Yhtenä merkittävänä tavoitteena on Kuusamon ydinkeskustan elävöittäminen. Kävelyetäisyydelle sijoittuvat ydintoiminnot ja -palvelut sekä keskustaa ympäröivä luonto luovat hyvät edellytykset alueen kehittämiselle. Keskustan kehittämisen yhteydessä tarkastellaan, miten keskustasta voidaan rakentaa entistä elinvoimaisempi, kaikkia palveleva, turvallinen ja ympäristöystävällinen arkiympäristö, joka tukee asukkaiden hyvinvointia ja sopeutuu ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Lisäksi tavoitteena on selvittää Kuusamojärven ranta-alueiden tehokkaamman hyödyntämisen ja matkailurakentamisen mahdollisuudet. Lisääntyvä tonttitarjonta voisi lisätä keskustan erikoisliikkeiden menestymismahdollisuuksia ja tuoda uusia työpaikkoja keskusta-alueelle.

Suunnittelun aikana ratkaistaan mahdollisten uusien kaupan suuryksiköiden ja erikoistavarakauppojen sijoittelu tulevaisuudessa sekä liiketonttien määrän lisääminen. Kaavatyössä selvitetään myös valtatie 5 varren liikerakentamisen suunnittelu, Munakan teollisuusalueen kehittäminen ja lentokentän alueen mahdolliset laajennustarpeet. Suunnittelutyön aikana selvitetään lisäksi asemakaavan reuna-alueiden ja liikenneyhteyksien kehittäminen sekä puhtaan energian tuotantoalueiden sijoittumismahdollisuudet.

Kirkonkylän osayleiskaavan suunnittelun perustaksi laaditaan kattavat selvitykset ja vaikutusten arvioinnit, joiden avulla varmistetaan laadukas ja tasapainoinen kokonaisuus. Alueelle on laadittu Kuusamon kävelyn ja pyöräliikenteen edistämissuunnitelma, Kuusamon kirkonkylän kaupallinen selvitys sekä Kuusamon keskustaajaman kehityskuva 2040. Lisäksi keskustan pitkän aikavälin kehittämistä tukeva visiotyö käynnistettiin helmikuussa 2026.

Tulossa olevia selvityksiä ovat muun muassa luonto-, muinaismuisto-, kulttuuriympäristö-, melu- ja liikenneselvitys.

Kirkonkylän osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 19.11.–18.12.2025. Seuraavaksi kaupunkilaiset voivat osallistua alueen kehittämiseen Kuusamon kaupungintalon valtuustosalissa 24. maaliskuuta klo 17–19 järjestettävässä tilaisuudessa. Kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa esitellään kaavahanketta ja ideoidaan kirkonkylän tulevaisuutta. Osallistujat voivat esittää omia ajatuksiaan ja kehittämisideoitaan kiinnostuksensa mukaan esimerkiksi asumisen, matkailun, yritysalueiden, virkistysmahdollisuuksien ja liikenneyhteyksien tulevista muutostarpeista. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Yleisötilaisuutta vetävät kaavahankkeen suunnittelutyöstä vastaavat Tilatohtorit Oy.

Kaavatyö jatkuu osayleiskaavaluonnoksen valmistelulla, jossa hyödynnetään myös osallisilta saatuja tietoja, tarpeita ja näkemyksiä. Kaavaluonnoksen arvioidaan valmistuvan nähtäville talvella 2026–2027. Osallistujilta kerättyjä näkemyksiä hyödynnetään myös keskustan pitkän aikavälin kehittämisessä, jotta suunnittelun suunta vastaa mahdollisimman hyvin kuusamolaisten tarpeita ja toiveita. Visiotyön tavoitteena on toimia jatkossa suunnittelun ja päätöksenteon työkaluna keskustan rakenteen, liikenteen, viheralueiden ja infrastruktuurin kehittämisessä.