Sivulla esitetään kulloinkin nähtävillä olevat reittisuunnitelmat.
Reitistöjen kehittämissuunnitelma ohjaa toimintaa
Kuusamon kaupungin yhdyskuntatekniikan toimialalla on laadittu reitistöjen kehittämissuunnitelma, jonka yhdyskuntatekniikan lautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 13.12.2023 § 121. Suunnitelman yksi keskeinen tavoite on reittien pysyvyyden varmistaminen reittitoimituksin.
Kuontivaaran ja Alakylän ulkoilureittien reittisuunnitelmat
Kuusamon kaupungin yhdyskuntatekniikan toimialalla on laadittu ulkoilulain mukaiset reittisuunnitelmat koskien Kuontivaaran- sekä Alakylän latujen virallistamista reittitoimituksilla ympärivuotisiksi ulkoilureiteiksi.
Ulkoilulain mukainen nähtävilläoloaika
Yhdyskuntatekniikan lautakunta on päättänyt asettaa reittisuunnitelmat nähtäville (Yhdyskuntatekniikan lautakunta 28.1.2026 § 5, KMO/67/10.03.01.02/2026)
Suunnitelmat pidetään yleisesti nähtävänä 11.2.2026–11.3.2026 välisen ajan. Kiinteistön omistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa, on mahdollisuus muistutusten tekemiseen suunnitelmasta.
Muistutukset on toimitettava Kuusamon kaupungin yhdyskuntatekniikan toimialalle 30 päivän kuluessa nähtävänä olon päättymisestä lukien, osoitteeseen Kuusamon kaupunki, kirjaamo, PL 9, 93601 Kuusamo tai sähköpostilla kirjaamo@kuusamo.fi.
Muistutukseen on liitettävä asian asianumero:
- KMO/67/10.03.01.02/2026 Kuontivaaran ulkoilureitti
ja/tai
- KMO/65/10.03.01.02/2026 Alakylän ulkoilureitti
Siirry Ulkoilulakiin