Hyppää sisältöön

Tervetuloa Perheille paras hetkeen!

Kuusamon kaupungin kasvatus- ja sivistystoimi järjestää Perheille paras hetki -kohtaamisten tapahtumasarjan. Yhteistyökumppaneina ovat useat nuortemme parhaaksi työskentelevät toimijat.

Perheille paras hetki järjestetään kerran kuukaudessa tunnin mittaisena keskusteluhetkenä. Jokaisella kerralla on oma aiheensa ja asiantuntijansa. Aiheet on suunniteltu niin, että ne tukevat perheiden vanhempia kodin arjen kasvatustyössä, mutta hetkiin mukaan toivotaan osallistuvan myös nuoria.

Kolmas Perheille paras hetki järjestetään torstaina 5. toukokuuta 2022 klo 18.00. Webinaarin aiheena on ’Harrastaminen luo osallisuuden tunnetta’.

Jukka Makkonen liikuntapalveluista kertoo Harrastamisen Kuusamon mallista ja tulevasta kesätoiminnasta. Kohtauttavan koulutyön koordinaattori Susan Virkkula kertoo Peruskoulujen yhteisöllisyyttä tukevan hyvinvoinnin vuosikellon “Nilo-lukkarin” suunnittelun aloituksesta ja toteutuksesta Nilon koululla. Kannattaa tulla kuulolle ja keskustelemaan!

Tulossa syksyllä

  • Perheille paras hetki -webinaarikohtaamiset jatkuvat 25. elokuuta 2022 klo 18–19. Ryhmässä on mukavaa – tule mukaan!
  • Webinaarin toteuttajana Perttu Karjalainen Koulunuorisotyöntekijä, Satu Koski, Leila Harjumaa, Päivi Raudaskoski ja Tarja Kuusisto Kuusamon seurakunnasta sekä Anttu Marjala ja Susan Virkkula Koulukohtauttajat.

Perheille parhaat hetket jatkuvat kuukausittain aina uudella teemalla jouluun saakka. Arvoisat vanhemmat ja nuoret, tervetuloa Perheille paras hetkiin.

Tapaamisiin!

Siirry tapahtumakalenteriin ja osallistu