Hyppää sisältöön

Perusturvajohtajan sijaisuus

Tiedote päivitetty 11.1.2021

Perusturvajohtaja Markku Kipinä on irtisanoutunut virastaan Kuusamon kaupungilla. Hän jää eläkkeelle 1.5.2021 ja pitää pois kertyneet vuosilomansa 8. tammikuuta alkaen.

Ikäihmisten palvelujen tulosaluejohtaja Pirkkoliisa Pohjola toimii perusturvajohtaja Markku Kipinän sijaisena huhtikuun loppuun saakka. Perusturvajohtajan viran jatkotoimenpiteistä päätetään myöhemmin keväällä.

Ikäihmisten palvelujen tulosaluejohtajan sijaiseksi siirtyy palveluohjauksen ja kuntoutuspalvelujen esimies Susanna Veteläinen.