Hyppää sisältöön

Vastaa ja vaikuta! Kysely alueemme työvoiman saatavuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä julkaistu.

Hipsterimies tekee töitä ruska-aikaan annalla tietokoneella. Hänen päässään on kuulokemikrofoni. Taustalla on omakotitalo.

Naturpoliksen hallinnoimassa JobBoost-hankkeessa työstetään työssäkäyntialueen konseptia. Yhtenäisen brändin avulla vahvistetaan mielikuvaa Kuusamo-Taivalkoski-Posio alueesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista

Konseptoinnin tueksi tehdään kolme kyselyä huhti-toukokuun aikana. Toinen kysely liittyi alueen vahvuuksiin, kehittämiskohteisiin ja ihmisten arkeen täällä. Kolmas kysely liittyen työvoiman saatavuuteen työpaikkailmoittelun ja aluemielikuvan näkökulmasta on nyt julkaistu. 

Arki koostuu paikasta toiseen liikkumisesta, luonnosta ja kotoilusta  

Toiseen kyselyyn vastanneiden vapaa-aika koostuu pääosin luonnossa liikkumisesta, kavereista, liikunnasta ja kotoilusta. Arkeen kaivattiin lisää muun muassa vapaa-aikaa, harrastusmahdollisuuksia, reitistöjen kunnossapitoa, tukiverkkoa, mielekästä työtä, kulttuuria, omakotitaloa järven rannalla, uimahallin aukenemista, parempi kuntoisia teitä ja rahaa.  

Kulkeminen koostuu pääosin päivittäisistä asioinneista, työmatkoista, harrastuksista ja lasten kuljettamisista.  Kyselyn 78 vastaajasta 

  • 26 % liikkuu paikasta toiseen 50-100 km viikossa
  • 21 % liikkuu 200 km tai enemmän
  • 17 % liikkuu 20-50 km
  • loput vastaajista liikkuu alle 20 km. 

Kolmas ja viimeinen kysely, joka liittyy työvoiman saatavuuteen työpaikkailmoittelu ja aluemielikuvan näkökulmasta, on nyt julkaistu. Vastausaikaa on 7.5.2021 saakka. 

Kyselyyn pääset tästä linkistä: Kysely alueemme työvoiman saatavuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä

Kyselyn toteuttaa NTRNZ Media Oy.

Lisätietoja 

  • konseptoinnista rekrytointiasiantuntija Terhi Murtoperä, p. 040 830 7347, terhi.murtopera@naturpolis.fi  
  •  JobBoost-hankkeesta projektipäällikkö Jouni Korhonen, p. 040 627 5704, jouni.korhonen@naturpolis.fi  

Ajankohtaiset tiedot hankkeen etenemisestä löytyvät Naturpoliksen verkkosivuilta https://naturpolis.fi/fi/ ja sosiaalisen median kanavista.

Mahdollisuuksien Pohjoinen – JobBoost Koillis-Suomi hankkeessa haetaan laaja-alaisesti ratkaisuja Koillis-Suomen työmarkkinoiden osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseen sekä työmarkkinoiden kohtaantohaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2020 – 30.4.2023