Hyppää sisältöön

Kaupungin kesätyöpaikat haettavana

Kuusamon kaupungin toimialat tarjoavat tulevana kesänä runsaasti kesätyötehtäviä koululaisille, opiskelijoille ja työttömille työnhakijoille.

Tutustu työelämään ja tienaa-mallin mukaiset kesätyöpaikat on tarkoitettu vuonna 2006 ja aiemmin syntyneille peruskoululaisille, 10.-luokkalaisille, lukiolaisille sekä VALMA tai TELMA -koulutuksessa oleville. Paikkoja on tarjolla noin 100. Näitä paikkoja voivat hakea myös toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat. Kesätyöt toteutetaan kesä-elokuun välisenä aikana, olosuhteiden niin salliessa. Kesätyön kesto on kaksi viikkoa (60h) ja palkka on 360 euroa.

Koronavirusepidemialla voi olla vaikutus kaupungin kesärekrytointiin. Kesätyöntekijöiden tarve ratkaistaan toimialakohtaisesti sen mukaan, miten vallitseva poikkeustilanne vaikuttaa heidän toimintaan. Kesätyöntekijöitä palkataan harkiten niihin työtehtäviin, joita on turvallista toteuttaa. Muutoksia rekrytointiin voi tulla kesän kuluessa, näistä ilmoitamme tapauskohtaisesti.

Katso tehtäväkuvaukset tästä

Haku kesätyöpaikkoihin on auki 29.3. – 11.4.2021

Hae kahden viikon kesätyöpaikkaa tästä

Yhden kuukauden kesätyöpaikat

Pidemmät, eli kuukauden mittaiset kesätyöpaikat ovat tarkoitettu erityisesti työttömille työnhakijoille. Lisäksi paikat ovat korkeakouluopiskelijoille ja ammattiin opiskeleville. Nämä paikat tulevat auki kuntarekry.fi-sivustolle viikon 13 aikana. Seuraathan ilmoittelua aktiivisesti, sillä paikkoja voi tulla lisää kevään aikana.

Kesätyösetelit ja nuorten työllistämistuki ovat edelleen haettavissa. Katso lisätietoja Naturpoliksen sivuilta: www.naturpolis.fi/kesatyopaikat

Kesätyöinfot

Naturpoliksen työllisyyspalvelut järjestää kesätyöinfoja etänä kesätyönhakijoille ja työnantajille.

Lisätietoja infoista Naturpoliksen sivuilta: www.naturpolis.fi/kesatyo