Hyppää sisältöön

Maaningan tuulivoima osayleiskaava

EPV Tuulivoima Oy kehittää Kuusamon Maaningan alueelle enintään 71 tuulivoimalasta muodostuvan kokonaisuuden. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) alkoi lokakuussa 2015. Tuulivoimahankkeen toteuttaminen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaisia rakennuslupia. Rakennuslupien edellytyksenä on tuulivoimahankkeen mahdollistava kaava, joten alueelle laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77a §:n mukainen tuulivoimaosayleiskaava.  EPV Tuulivoima Oy:n toimittama kaavoitusaloite on hyväksytty Kuusamon kaupungissa syyskuussa 2015 (Kaupunginhallitus 14.9.2015 § 226).

Maaningan tuulivoima osayleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 18.3.2019 § 4. Kaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen. Valituksen käsittely on kesken.