Olet täällä

Tarkastuslautakunta

Kaupunginvaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan toimikausi on sama kuin valtuuston.

Tarkastuslautakunta valmistelee hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat kaupunginvaltuustolle.
 
Muun muassa tilintarkastajien valinnan ja erottamisen valmistelu sekä tilintarkastuskertomukseen kuuluvien asioiden valmistelu kuuluvat lautakunnan tehtäviin. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on myös huolehtia kuntakonsernin tilintarkastuksen yhteensovittamisesta.
 
Lautakunnan on vuosittain esitettävä arviointikertomuksensa valtuustolle ja arvioitava siinä, miten valtuuston tilikaudelle asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa ovat toteutuneet. Lautakunnan arvio on jälkikäteisarviointia siitä, kuinka kunnanhallitus, muut kunnan viranomaiset ja kunnan tytäryhteisöt ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa.