Olet täällä

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Väkivalta on käyttäytymistä, jonka avulla tavoitellaan valtaa ja kontrollia toisesta ihmisestä herättämällä pelkoa ja uhan tunnetta. Väkivaltaa voi olla monentyyppistä, kuten fyysistä, henkistä tai puheen tasolla halventamista. Väkivaltaa esiintyy kaikissa sosiaaliluokissa ja kulttuureissa.

 

Palvelut

Perhe

Väkivallan kohteena voi olla kuka tahansa. Väkivallan tekijä voi olla puoliso, ex-puoliso, lapsi, muu perheenjäsen, sukulainen tai tuttava.

Lapsuudessa koetulla väkivallalla on yhteys aikuisiän väkivaltaan. Lapsen kokema väkivalta saa jo lapsuudessa aikaan vakavaa oireilua ja pahoinvointia, joka vaikeuttaa lapsen psyykkistä kasvua ja kehitystä sekä aiheuttaa yksilön syrjäytymistä.

Lähisuhdeväkivaltaa on

Fyysinen väkivalta:

  • kuristaminen, hiuksista tai vaatteista repiminen, esineiden heitteleminen, teräaseella uhkaaminen, rajoittaminen tai liikkumisvapauden estäminen, pakottaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen

Henkinen väkivalta:

  • nimittely, vähättely, nöyryyttäminen, pelottelu, uhkaaminen, painostus, kiristäminen, kontrollointi ja muista ihmisistä eristäminen

Taloudellinen väkivalta:

  • pakottaminen taloudelliseen riippuvuuteen, toisen oman rahan käytön kontrollointi tai toisen rahojen tai omaisuuden luvaton käyttö

Lapsen kaltoinkohtelu:

  • hoidon ja huolenpidon laiminlyönti, yksin jättäminen ikätasoon nähden liian pitkäksi ajaksi, tunnetasolla lapsen hylkääminen

Väkivalta voi kohdistua:

  • Lapsiin, aikuisiin, vanhuksiin, myös kotieläimiin. Väkivallan tekijä voi olla mies, nainen tai lapsi. Mitä vakavammasta fyysisestä väkivallasta puhutaan, sitä useammin se on miesten väkivaltaa naisia kohtaan.

Lisätietoja palvelusta antaa