Olet täällä

Kirjasto kuuluu kaikille

Kirjastolain (904/1998) mukaan yleisten kirjastojen tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Lukeva lapsi
Kirja käsissä

Kirjasto on matalan kynnyksen kulttuuripalvelu ja kohtaamispaikka. Kuusamossa pääkirjaston palveluja täydentävät kirjastoauto Raito sekä oppilaitoskirjasto Naturpolis lukiolla. Osana OUTI-kirjastokimppaa Kuusamon kirjasto voi tarjota asiakkaidensa käyttöön myös muiden OUTI-kirjastojen valikoimat.

Kirjastoaineiston valinnassa pyritään monipuolisuuteen, ajantasaisuuteen ja paikallisen näkökulman huomioimiseen. Kokoelmia voi käyttää kirjastossa paikan päällä, lähes kaikki on lainattavissa myös kotilainaksi.

Pääkirjaston lehtisalissa voi lukea päivän lehdet, lukupysäkillä tutustua uutuuskirjoihin, olkkarissa pelata lautapelejä, asiakaskoneilla surffata netissä tai käyttää toimisto-ohjelmia. Myös omalla laitteella voi työskennellä, sillä asiakastiloissa toimii avoin langaton verkko. Ala-aulan vitriineissä on aina esillä taidetta, valokuvia tai käsitöitä. Aulan seinää koristaa myös käyttäjien vuonna 2013 yhdessä kutoma ryijy Viisi vasaa.

Kirjastossa työskentelee ammattitaitoista henkilökuntaa, jolta voi kysyä apua. Käytössä on myös itsepalvelumahdollisuuksia. Pääkirjastossa on lainausautomaatti, internetissä OUTI-verkkokirjasto (9.1.2017 alkaen) sekä erilaisia verkkopalveluita tiedonhakuun ja e-aineistojen käyttöön. 

Kirjaston käyttäjäksi

Kirjastoa voivat käyttää kaikki, jotka noudattavat käyttösääntöjä.
Aineiston lainaamiseen tarvittavan kirjastokortin saa, kun todistaa henkilöllisyytensä. Alle 15-vuotias saa kirjastokortin takaajan kirjallisella suostumuksella. Alle 18-vuotiaiden asiakastietoihin tallennetaan huoltajan tiedot.
Kirjaston järjestämiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Kirjaston omien kokoelmien käyttö kirjastossa ja niiden lainaus on maksutonta. Erityispalvelut ja korvaukset hinnoitellaan kasvatus- ja sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti.

OUTI-kirjastojen käyttösäännöt:

 

Lisätietoja palvelusta antaa

Aiheeseen liittyvät asiasanat