Olet täällä

9.4.2019 - 12:06

Haettavana sihteerin virka yhdyskuntatekniikan toimialalle, työavain 227319

Haku päättyy 3.5.2019 klo 12.00.

Kaikkien aikojen Kuusamo, Pohjolan luontopääkaupunki etsii sihteeriä

yhdyskuntatekniikan toimialalle vakituiseen virkaan.

Kelpoisuusvaatimuksena on virkasuhteeseen ottamisen yleisten perusteiden lisäksi virkaan soveltuva, vähintään ammatillinen perustutkinto tai sitä vastaava aiempi opistoasteen tutkinto. Valittavan henkilön työtehtävät tulevat jakautumaan puoliksi ympäristö - tulosalueen maaseutuelinkeinoviranomaistehtävien ja hallinto ja talous -tulosalueen yleisten toimistotehtävien kesken.

Maaseutuelinkeinoviranomaistehtäviin kuuluvat viljelijöiden EU- ja kansallisten maataloustukien käsittely, tukien maksatus ja riistavahinkolain mukaiset tehtävät sekä asiakaspalvelu.  Yleisiin toimistotehtäviin voi kuulua laskutus, asianhallinnan eri osa-alueet (mm kirjaaminen, arkistointi, täytäntöönpanot) yhdyskuntatekniikan toimistossa. Tarkempi tehtäväkuva määritellään valitun henkilön osaamis- ja kokemusprofiilin perusteella.  Tehtäviin annetaan tarvittava perehdytys.

Hakijalta edellytetään tietotekniikan monipuolista osaamista, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, itsenäistä työotetta sekä kokemusta toimisto- ja asiakaspalvelutehtävissä. Arvostamme suomen ja englannin kielen hyvää taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi. Hakijalle katsotaan eduksi myös tehtävissä käytettävien Ruokaviraston sovellusten tuntemus sekä KuntaToimisto- sovellusten lisäksi ProEconomican (Status 3T Magda) ja Rondon hallinta.

Palkkaus ja muut työehdot määräytyvät KVTES:n palkkahinnoittelukohdan 01TOI060 mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Valitun tulee voida ottaa tehtävä vastaan 5.8.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan. Valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista.

Lähetä hakemuksesi 3.5.2019 klo 12.00 mennessä.

Hakemus tulee tehdä sähköisesti internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Työavain nro 227319.

Alkuperäiset kelpoisuus- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä pyydettäessä.

Yhteystiedot

Lisätietoja antavat

Maaseutuasiamies, yksikköjohtaja Laina Hekkala p. 0400 686 297,  ympäristötarkastaja, tulosaluejohtaja Vesa Kuosku p. 040 777 7477 ,  ja kehityspäällikkö, tulosaluejohtaja Jari Karsikko p. 040 860 8394.

 

Lisätietoja antaa: 
Maaseutuasiamies (Kuusamo)
Puhelinnumero(t): 
Matkapuhelin
0400 686 297
Kaupungintalo
Aiheeseen liittyvät asiasanat: