Vammaispalvelulain mukaan kunnan on järjestettävä kuljetuspalveluja siten, että vaikeasti vammainen henkilö voi tehdä vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi. Vaikeavammaiseksi katsotaan henkilö, joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä.
Kuljetuspalvelu myönnetään inva- ja /tai taksimatkoina. Matkoista peritään omavastuuosuus, joka noudattaa yhteistariffiliikenteen kertamaksua. Myös muissa kunnissa tapahtuvaan kulkemiseen voidaan perustellusta syystä myöntää matkoja yksilöllisen harkinnan mukaan (esim. perhejuhlat).
Mikäli vaikeavammaiselle henkilölle on myönnetty vammaispalvelulain mukaista autoavustusta, autoon kuuluvia välineitä tai laitteita tai autoveropalautusta, otetaan nämä etuudet kuljetuspalvelutarvetta vähentävänä huomioon. Kuljetuspalveluna voidaan tällöin myöntää harkinnanvaraisesti enintään kymmenen (ei aja itse autoa) tai kuusi (ajaa itse autoa) yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.
Mikäli samassa taksissa matkustaa enemmän kuin yksi kuljetuspalvelukorttia käyttävä asiakas, otetaan vain yhden asiakkaan kortilta matka. Kaikki kuljetuspalvelukortin omaavat maksavat kuitenkin omavastuun. Jokaisen asiakkaan on myös näytettävä kuljetuspalvelukorttinsa taksissa. Kuljetuspalvelua haettaessa tarvitaan terveyskeskuslääkärin todistus.
Saattajapalvelu
Saattajapalvelua myönnetään hakemuksesta pääsääntöisesti työikäiselle vaikeavammaiselle henkilölle, joka tarvitsee toisen henkilön apua niin paljon, että taksin tai invataksin kuljettajan apu ei riitä. Saattajapalvelu on maksuton.