Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko | Tekstiversio

Musiikkileikkikoulu ja soitinvalmennus

hannula päivi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Musiikin maailmaan leikin varjolla

Musiikkileikkikoulun tehtävänä on herättää lapsissa myönteinen asenne musiikkia kohtaan ja antaa virikkeitä jatkuvan musiikin harrastuksen syntymiseen. Musiikkileikkikoulutoiminta on tavoitteellista musiikkikasvatusta. Musiikin maailmaan lapsia johdattaa Kuusamossa Päivi Hannula.

Musiikkileikkikoulussa lapset leikkivät laululeikkeja ja tekevät itse musiikkia monenlaisilla soittimilla. Muskarissa myös piirretään ja kuunnellaan musiikkia. Samalla tulevat tutuksi musiikin peruskäsitteet kuten nuotti, tauko, rytmi, melodia ja dynamiikka eli äänen voimakkuuden vaihtelu.

Musiikkileikkikoulun soitinvalikoimaa on lisätty viime vuosina. Vuoden teemoihin sopivaa musiikkia soitetaan djembe-rummuilla, ksylofonilla ja kanteleella, joka on monen lapsen suosikkisoitin. Erilaisia rytmisoittimia kuten hedelmämarakasseja ja kulkusia käytetään myös.

Musiikkiopiston opiskelijat voivat osallistua musiikkileikkikoulun Startti Solfa –ryhmään ilman lisämaksua. Ryhmä on tarkoitettu sillaksi teoriaopintoihin. Siellä harjoitellaan teorian perusasioita esimerkiksi kanteleen avulla.

Oppilaat ja opetusryhmät

Musiikkileikkikoulussa opiskelevat alle kouluikäiset lapset. Opetus tapahtuu ryhmissä. Musiikkileikkikoulun voi aloittaa noin 3 kk:n ikäisenä ensin vauvaryhmässä. Yksivuotiaasta ylöspäin jokaisella ikävuodella on omat ryhmänsä. Alle kolmevuotiaat käyvät musiikkileikkikoulua vanhemman kanssa. Opetusta annetaan lukuvuoden aikana kerran viikossa.

Musiikkileikkikoulun ryhmät :
perheryhmät (2 lasta + vanhempi) 30 min.
musiikkileikkiryhmä (vauva-alle 3 vuotiaat + vanhempi) 30 min.
musiikkileikkiryhmä (3-6-vuotiaat) 45 min.
soitinvalmennus (6-vuotiaat) 45 min.
 
Lukuvuodelle 2012-2013 voi ilmoittautua tulostamalla ja palauttamalla oheinen ilmoittautumislomake Kuusamon musiikkiopistoon Kuusamotalolle, Kaarlo Hännisen tie 2, 93600 Kuusamo. Lisäksi ilmoittautua voi puhelimitse 28.5.-8.6. musiikkileikkikoulunopettaja Päivi Hannulalle suoraan puh. 040 860 8605. Ryhmiin voi tulla vielä muutoksia ilmoittautuneiden määristä johtuen.

Musiikkileikkikoulu lukujärjestys 2012-2013(pdf) Muutokset mahdollisia.

 
 

Musiikkiopiston soitto-opintoihin pyrkiminen

Musiikkileikkikoulun päättyessä 6-7-vuotiaat muskarilaiset voivat halutessaan osallistua musiikkiopiston valintakokeisiin, jotka järjestetään kevätlukukauden viimeisinä päivinä. Silloin haetaan yksilöopetukseen jotakin tiettyä soitinta opiskelemaan tai soitinvalmennukseen (ryhmäopetus noin 6-8-vuotiaille).
 


4.5.2012 15:40