Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko | Tekstiversio
Nilon koulu | Nilon koulun historiaa
  • Kuusamon kunnallinen keskikoulu 1949 - 1967
  • Kanta-Kuusamon kunnallinen keskikoulu 1967 - 1972
  • Kanta-Kuusamon yläaste 1972 - 1985
  • Nilon yläaste 1985 - 2004
  • Nilon koulu 2004 -


Nykyisen Nilon koulun historia ulottuu vuoteen 1946, jolloin valtioneuvostolta anottiin ensimmäistä kertaa lupaa perustaa kunnallinen kokeilukeskikoulu Kuusamoon. Kuitenkin vasta neljäs anomus vuonna 1949 tuotti tuloksen ja Kuusamolle myönnettiin lupa kansakoulun neljän vuosiluokan pohjalle perustuvan viisivuotisen kokeilukeskikoulun perustamiseen.

Ensimmäisenä vuonna keskikouluun hyväksyttiin pääsykokeitten pohjalta 39 oppilasta ja koulutyö alkoi 1.9.1949 Rauhanyhdistyksen talolla (nykyinen Löytölä). Ensimmäisen vuoden jälkeen koulu muutti kirkonkylän kansakoulun tiloihin.

Alkuvuodet koulun jatkuvana ongelmana oli tilan puute. Niinpä vuonna 1954 alettiin rakentaa uutta koulurakennusta Nilonkankaalle. Koulun rakennustyömaa oli aikanaan suurimpia pohjois-suomalaisia rakennustyömaita ja toteutettiin kunnan omana työnä. Jopa rakentamiseen tarvittu puutavara otettiin kunnan omasta metsästä. Uusi koulurakennus otetiin käyttöön tammikuussa 1957.

Koulun johtajana toimi

1949 - 1951 Lahja Leinonen
1951 - 1953 Aili Heimo
1953 - 1956 Anja Poukkula
1956 - 1958 Toini Hugg

Uuden koulun tiloissa opiskeli aluksi "kolmen kerroksen väkeä", sillä kolmikerroksisen koulurakennuksen ylimmässä kerroksessa toimi keskikoulu ja lukio, keskimmäisessä kerroksessa kansakoulu ja 1. kerroksessa kansalaiskoulu ("pötkölä" - keskikoululaisten nimitys). Vuonna 1966 valmistui samaan pihapiiriin Nilon kansakoulun uusi rakennus, jolloin tilanpuute hieman helpottui.

Koulun oppilasmäärä kasvoi tasaisesti ja enimmillään keskikoulun viimeisenä vuonna 1972 oppilaita oli 876 kappaletta. Peruskouluun siirryttyä 1972 oppilasmäärä oli enimmillään 1114 oppilasta lukuvuonna 1974-1975. Koulun kanssa samassa rakennuksessa toimineessa oppilasasuntolassa asui parhaimmillaan 250 nuorta. Oppilasasuntolan toiminta lakkasi lopulta vuonna 1995. Entisen oppilasasuntolan tiloja on saneerattu opetustiloiksi. "Asuntolan siivessä" (nykyisinkin käytössä oleva nimitys) on lisäksi koulukuraattorin ja terveydenhoitajan tilat sekä kansalaisopiston tiloja.

Koulun rehtorina toimi

1958 - 1985 Ritva Koskivaara
1985 - 1998 Esa Ollila
1998 - 1999 Jarmo Paloniemi
1999 - 2002 Esa Ollila
2002 - 2004 Pekka Hummasti
2005 - 2007 Jukka Oksa
2007 - -->> Jaana Lifflander



5.1.2010 21:22