Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko | Tekstiversio

Terveysliikunnan suositus

Liikkumalla saamme lisää vuosia elämään ja lisää elämää vuosiin.

Terveysliikuntaa on kaikki sellainen fyysinen aktiivisuus, jolla on myönteisiä vaikutuksia terveyteen. ja hyvinvointiin. Terveysliikunnan tunnuspiirteitä ovat säännöllisyys, kohtuukuormitus ja jatkuvuus. Kohtuullisesti kuormittavalla liikunnalla tarkoitetaan mitä tahansa fyysistä aktiivisuutta tai liikuntaa, jonka aikana hengästyy jonkin verran, mutta pystyy puhumaan.

Aikuisen tulisi sisällyttää päivittäiseen toimintaansa yhteensä vähintään 30 minuuttia kohtuullisesti rasittavaa fyysistä aktiivisuutta. Tämä voi toteutua monin eri tavoin kuten arki, vapaa-ajan harrastus-, hyöty-, virkistys- ja kuntoliikuntana.

Nykysuosituksen mukaan lasten ja nuorten tulisi liikkua vähintään 1-2 tuntia joka päivä siten, että ainakin osa siitä on vauhdikasta, sellaista joka hengästyttää ja saa posket punoittamaan. Lasten päivittäinen liikunta voi koostua lyhyistä, toiminnallisista 10 -15 minuutin tuokioista. Vähintään kaksi kertaa viikossa liikunnan tulee olla sellaista, että se lisää monipuolisesti lihasvoimaa, liikkuvuutta ja luiden lujuutta.

Ikääntyvien ihmisten terveysliikunnan tulisi sisältää kestävyyttä ylläpitävää fyysistä aktiivisuutta, lihaksistoa ja nivelten liikkuvuutta sekä liikkumisvarmuutta ja tasapainoa ylläpitäviä toimintoja. Liikkua tulisi noin tunti joka päivä.




27.8.2008 11:50