Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko | Tekstiversio

Terveysliikunta

Nettisivuillemme on koottu keskeinen tieto liikkumisesta, ravitsemuksesta, terveydestä ja Koillismaan Terveysliikuntahankkeesta 2007-2009.

koira

Liikutaan ja voidaan hyvin

Jotta jaksaa, kunnossa täytyy olla kroppa, nuppi ja sielu

Liikunta on halpa, hyvä ja meille kaikille sopiva tapa ehkäistä sairauksia, auttaa painonhallinnassa sekä pitää keho kunnossa ja mieli virkeänä. Suosituksen mukaan puoli tuntia kohtuullisesti rasittavaa fyysistä aktiivisuutta päivittäin - vaikka kymmenen minuutin pätkissä - tuo jo selvää hyötyä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Liikunnallisesti aktiivinen elämäntapa ehkäisee useita kansansairauksia, lihavuutta ja sokeritautia sekä auttaa henkisesti kuormittavissa tilanteissa sietämään stressiä paremmin.

Terveysliikunta eli terveyttä edistävä liikunta on parhaimmillaan pientä elintapojen tarkastelua ja muutosta. Kun esimerkiksi lisää päivittäistä kävelyään tai pyöräilyään autoilun kustannuksella tai kipuaa portaita hissin sijaan, tai kun reippailee työssään, koti- tai vapaa-ajan askareissaan, tulee päivittäisen suosituksen tarve huomaamatta tyydytettyä.

Kaikki liikkumaan! Koillismaan luonto tarjoaa upeat puitteet retkeilylle, ulkoilulle ja hyötyliikunnalle vaikkapa marjaämpärin kanssa kunnes lumi peittää maan ja ladut kutsuvat. Mieli virkistyy. Kroppa, nuppi ja sielu saavat hoitoa - ilmaiseksi.




16.10.2010 16:22