Koillismaan TerveysliikuntahankeKoillismaalla terveysliikuntaa vauhditettiin sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman hankkeen avulla vuosina 2007 - 2009. Koillismaan terveysliikuntahankkeen tavoitteena oli kokonaisvaltainen terveyden edistäminen liikunnan ja ravitsemuksen avulla. Kuntalaisia, jotka liikkuvat terveytensä kannalta riittämättömästi, aktivoitiin säännöllisen liikunnan pariin. Pyrkimyksenä oli saada terveysliikunta osaksi elämää ja arkea elinkaaren kaikissa vaiheissa lapsista vanhuksiin. Hankkeessa syntyi hyviä käytäntöjä lapsille ja nuorille, työikäisille, ikääntyneille ja erityisryhmille.
TaustaaKuusamossa väestön ikääntyminen ja korkea sairastavuus edellyttävät koko kaupunkiyhteisön sitoutumista väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen kaikessa toiminnassa. Väestön terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi tarvitaan eri toimijoiden tiivistä yhteistyötä ja samansuuntaisia toimenpiteitä, jotta väestö voi hyvin, ikääntymisestä ja sairastavuudesta johtuvaa palvelujen tarvetta voidaan vähentää sekä estää kustannusten kasvu yli käytettävissä olevien voimavarojen. Keskeisten kansansairauksien esiintyvyys on Kuusamossa lähes 1,6 -kertainen koko maan tasoon verrattuna. Elintapoihin vaikuttamalla voidaan vähentää ja ennaltaehkäistä sairastavuutta muun muassa tyypin 2 diabeteksessa, sydän- ja verisuonisairauksissa, tuki- ja liikuntaelinsairauksissa sekä tupakoinnista johtuvissa sairauksissa. Lihavuuden, tupakoinnin ja haitallisen alkoholinkäytön väheneminen sekä liikunnan lisääminen parantaa ihmisten terveydentilaa ja hyvinvointia, lisää aktiivisuutta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä kaikissa ikäryhmissä. Erityisenä haasteena on tavoittaa liikkumattomat ja vähän liikkuvat, syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset ja vaikuttaa heidän terveyskäyttäytymiseen. TavoitteetKokonaisvaltainen terveyden edistäminen juurruttamalla terveysliikunta osaksi koillismaalaisten lasten, nuorten, työikäisten, ikääntynieden ja erityisryhmien arkielämää. Ei liikkuvien ja vähän liikkuvien kohtaaminen. Heidän omista lähtökohdistaan lähtevien mielekkäiden liikuntamuotojen löytäminen ja heidän aktivoiminen terveysliikunnan pariin. Yksilölliselle liikuntaneuvontaan perustuvalle liikuntapolulle ohjaaminen. Kokonaisvaltaiseen, terveyttä edistävään käyttäytymiseen vaikuttaminen:
Toimenpiteet
16.10.2010 16:30 |
![]() ![]() |