Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko | Tekstiversio

Kristiina Rove

Alppihiihtovalmennus

 

Rukan alppikoulu on reilun kymmenen toimintavuotensa aikana lunastanut paikkansa suomalaisen alppihiihdon keskeisenä koulutus- ja valmennuskeskuksena, josta on säännöllisesti noussut urheilijoita maajoukkuetehtäviin. Koulussa ovat opiskelleet miesten maailmancupjoukkueen jäsenistä muun muassa Kalle Palander ja Marcus Sandell sekä Eurooppa-cupryhmän Jessica Honkonen, Petteri Kantola, Jouni Pellinen Jukka Leino ja Jukka Rajala sekä Andreas Romar. 

 

Rukan alppikoulu pystyy tarjoamaan urheilijoilleen erinomaiset valmennusolosuhteet yhdessä Rukakeskuksen kanssa. Lumivarmana paikkana tunnetulla Rukalla hiihtokausi alkaa yleensä lokakuun puolivälin maissa ja jatkuu aina kesäkuun puoliväliin saakka. Rukakeskuksen kanssa samaan konserniin kuuluva Pyhätunturi sekä muut pohjoisen keskukset ovat tärkeitä harjoittelupaikkoja. Alppikoulu on perinteisesti leireillyt kesällä ja alkusyksystä Alppien jäätiköillä 3-4 kertaa vuodessa. 

Urheilu ja opiskelu

Lukiolaisten lajiharjoittelu Rukalla  tapahtuu arkisin koulupäivän jälkeen sekä viikonloppuisin. Tällä varmistetaan, että myös opiskelulle jää aikaan. Alppikoululaisen arkiohjelma on pääpiirteissään seuraava: "aamupala-aamutreeni-välipala-koulu-lounas-koulu-välipala-lajiharjoitukset-päivällinen- kuivatreenit-suksen huolto-läksyt-iltapala". 

 

Leireillä ja pitemmillä kilpailumatkoilla opiskellaan opettajien antamien ohjeiden mukaan.  Myös kurssivalinnat pyritään tekemään siten, että kun on tiedossa poissaoloja koulusta, kursseja valitaan vähemmän ja päinvastoin.

 

Kasi-ysi -tiimiläiset osallistuvat alppikoulun harjoituksiin leireillä. Leiripäiviä kertyy kauden aikana vähintään 50 vuorokautta. Useimmille enemmänkin, yksilöllisen tarpeen mukaan. Rukan alppikoulun uusi kausi käynnistyy yleensä huhti-toukokuussa pidettävällä leirillä. Sitä seuraavat alkukesän leiri Rukan kesälumilla ja syksyllä Itävallan jäätikköleirit. Lokakuusta lähtien harjoitellaan Rukalla ja Pyhällä. Kilpailukaudella leirejä on muun muassa Audi-cup ja FIS-kilpailujen yhteydessä sekä koulujen loma-aikoina. Alppikoulun valmentajat laativat urheilijoille ohjelmat "kuivatreenejä" varten. 

 





25.8.2009 12:44
Alppikoulu
Opiskelu
Rukan alppikoulu

INFO

Paluu

Sivujen suunnittelu
Suunnittelu ja toteutus
Juha-Pekka Kinnunen


Sivujen päivitys
Rukan alppikoulu


Kuvia sivuille ovat ottaneet
Juha-Pekka Kinnunen
Jouni Viinikka
Esko Räty

© 2003 Rukan alppikoulu, Juha-Pekka Kinnunen.
Kaikki oikeudet pidätetään.





11/11/04 12:16